Lapinlahden päiväkodissa muitakin oireilevia - tulokset ensi viikolla

Julkaistu 10.06.2011 11:58(Päivitetty 12.06.2011 10:20)

MTV3 Uutisten saamien tietojen mukaan Lapinlahden päiväkodissa on ollut muitakin, joilla saattaa olla ehec-tartuntaan viittavia oireita.

Infektiolääkäri Hannele Kotilainen Helsingin kaupungin terveyskeskuksesta kertoo, että päiväkodissa on ollut muutamia, joilla on ollut ripulia.

- Olemme ottaneet kaikkiaan kymmeneltä henkilöltä nyt näytteet. Näytteet on otettu ainoastaan niiltä, joilla on jonkinlaisia oireita, kertoo Kotilainen.

Kotilaisen mukaan tilannetta kartoitetaan edelleen. Hänen mukaansa vielä ei voida varmasti sanoa, että henkilöiden oireet viittaisivat varmasti ehec-tartuntaan.

- Näytteiden tulokset valmistuvat ensi viikon alussa, sanoo Kotilainen.

(MTV3)

Helsinkiläisessä päiväkodissa ehec-tartunnan saanut on lapsi

Tällaisen tiedotteen ehec-päiväkoti jakoi vanhemmille

THL: Päiväkodista löydetyn ehecin lähde varmistuu vasta ensi viikolla

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa