Läpinäkyvät näytöt tekevät tuloaan

Viime päivinä on tullut julkisuuteen uutta teknologiaa hyödyntäviä läpinäkyviä näyttöjä useilta merkittäviltä valmistajilta.

Uudenlainen näyttöteknologia mahdollistaa useita käyttömahdollisuuksia, ja tulevaisuudessa läpinäkyvän näytön saattaa löytää yllättävästäkin paikasta, esimerkiksi auton tuulilasista infonäyttönä.

Tietokone-lehti kertoi eilen verkkosivuillaan Japanin FPD-näyttötekniikkamessuista, jossa teknologiajätit LG ja Samsung esittelivät läpinäkyviä oled-näyttöjään.

LG:n esittelemä kuvaruutu on 15 tuumainen. Samsungin kaksituumaisella näytöllä keskitytään puolestaan mobiililaitteiden suuntaan. Läpinäkyviksi jäävät sellaiset alueet, jotka olisivat tavallisella näytöllä mustia.

Sony Ericssonin XPERIA Purenes -kännykkä on puolestaan jo lähempänä kauppojen hyllyjä. Tuotteen on määrä tulla myyntiin ensi kuun aikana. Afterdawn -sivustolla kerrotaan, että ns. tyylipuhelimena markkinoitava tuote ei läpinäkyvän näytön lisäksi tarjoa kuitenkaan kuluttajalle juurikaan muita uusia ominaisuuksia.

Joka tapauksessa näyttöteknologia on kehittymässä huimaa vauhtia. Ohuen, läpinäkyvän ja taskuun taiteltavan näytön yhdistelmä saattaa tarjota tulevaisuudessa mielenkiintoisia käyttömahdollisuuksia.

Lue myös:

    Uusimmat