Lapin rinteissä riittää vipinää tulevana viikonloppuna

Pohjois-Suomen hiihtokeskukset vetävät lumilajien ystäviä puoleensa tulevana viikonloppuna. Soittokierros suosituimpiin kohteisiin paljastaa, että kevään viikonlopuista juuri nyt halutaan viettää pohjoisen lumilla.

Suurimmissa keskuksissa vapaat majoituspaikat alkavat olla vähissä tulevana viikonloppuna, mutta pääsiäistä kohti mentäessä vapaata tilaa löytyy jo reilusti.

Lomarengas Oy:n markkinointipäällikkö Pekka Huttunen harmittelee pääsiäisen myöhäistä ajankohtaa tänä vuonna.

- Etelä-Suomen ihmiset ovat varmaankin kääntäneet ajatuksensa jo kesää kohti eivätkä muista, että esimerkiksi Ylläksellä on vielä huhtikuussa kunnolla lunta.

Lomarengas Oy on Ylläksen ja Rukan suurin yksittäinen vuokravälittäjä.

Myös Leviltä vahvistetaan, että tulevan viikonloppuna rinteissä riittää vipinää, mutta sitten vähitellen hiljenee. Toimistopäällikkö Seija Alatalo Levin Matkailusta mainitsee, että toki viikon kuluttuakin tulijoita riittää, mutta ei aivan yhtä paljon kuin nyt.

Saariselällä niinikään tuleva viikonloppu on kevään kiireisin. Markkinointipäällikkö Markku Oravainen Pohjois-Lapin Matkailusta iloitsee kuitenkin myös koko huhtikuun luvuista.

- Meille myöhäinen pääsiäinen on plussaa. Se nostaa koko huhtikuun vierailijamäärät viime vuotta korkeammalle eli kyllä pääsiäisenä rinteissä riittää porukkaa.

Parempi kuin viime vuosi

Pitkä ja runsasluminen talvi on tehnyt tehtävänsä - ainakin Ylläksellä. Lomarengas Oy:n myyntijohtaja Juha Purhonen kertoo, että kävijälisäystä Lomarenkaan välittämissä Ylläksen kohteissa viime talveen verrattuna on noin viisi prosenttia, maalis-huhtikuun osalta kasvua vuoden takaiseen on kahdeksan prosenttia. Etelän lumet eivät siis ole rokottaneet ainakaan Ylläksen talvea.

- Lisäys Ylläksellä on tullut sekä kotimaisista että ulkomaisista matkailijoista. Reippaasti suurin osa, peräti jopa 70 prosenttia asiakkaistamme on suomalaisia. Nyt tänä talvena meillä on Ylläksellä käynyt yhä enemmän myös mm. hollantilaisia ja sveitsiläisiä, Purhonen laskeskelee.

- Sen sijaan Rukalla päästään nippa nappa viime vuoden tasolle, Purhonen toteaa.

Markku Oravainen puolestaan kertoo, että Saariselällä päästään huoneistojen ja mökkien varauksissa selvästi viime vuotta paremmalle tasolle. Hotelliyöpymiset pysyvät kuitenkin viime vuoden tasolla.

Liikkuvan poliisin tiedottaja ylikonstaapeli Jussi Pohjonen ei usko, että tuleva viikonloppu aiheuttaisi teille suurempia ruuhkia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat