Läpimurto avaruustutkimuksessa: Kuusta löytyi runsaasti jäätä

Kuusta on löydetty huomattava määrä jäätä, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa.

Nasa ohjasi viime kuussa raketin törmäämään Kuuhun tarkoituksena etsiä merkkejä vedestä. Nasan mukaan kokeessa löytyi runsaasti jäätä kraatterista, jonne aurinko ei pääse koskaan paistamaan.

Nasan mukaan kyseessä on merkittävä läpimurto avaruustutkimuksessa. Se rohkaisee myös suunnitelmia rakentaa pysyvä tukikohta Kuuhun.

Nasan mukaan kyseessä on merkittävä läpimurto avaruustutkimuksessa. Se myös rohkaisee suunnitelmia rakentaa pysyvä tukikohta Kuuhun.

- Löytö avaa uuden luvun käsityksestämme Kuusta, Nasa sanoi lausunnossaan.

Tutkijat ovat pitkään epäilleet, että Kuussa on vettä. Viimekuinen koe osoitti kuitenkin, että vettä on odotettua enemmän.

- Olemme haltioissamme, sanoi Anthony Colaprete Nasan tutkimuskeskuksesta.

Koetuloksia on vielä analysoitava, mutta hänen mukaansa jo nyt on selvää, että Cabeusin kraatterissa on vettä.

Nasa haaveilee voivansa jatkaa kuulentoja vuoteen 2020 mennessä. Sen jälkeen Kuuhun olisi tarkoitus rakentaa pysyviä miehitettyjä asemia muun muassa Marsin tutkimista varten.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat