Länsimaat tuhoavat Libyassa itse toimittamia aseitaan

Länsiliittouma tuhoaa Libyan ilmaiskuissa Muammar Gaddafin hallinnolle itse toimittamiaan asejärjestelmiä. Samalla diktaattori tappaa omia kansalaisiaan aseistuksella, jota länsimaat ovat päivitettäneet vielä kansannousun aikana.

Tukholman kansainvälinen rauhantutkimuslaitos SIPRI:n johtaja Bates Gill sanoo, että Libyan väkivaltaisuuksien puhkeamisen jälkeen Libyassa työskenteli ranskalaisia insinöörejä tarjoamassa tietotaitoaan maan asejärjestelmien uusimiseksi.

—Tiedämme että italialainen yritys päivitti Libyan asevarustuksia niinkin myöhään kuin 2010 lopulla, Gill sanoo.

Libyan aseita voi päätyä muuallekin

Libya nosti 2000-luvulla salonkikelpoisuuttaan maksamalla korvauksia terrori-iskujensa uhreille ja lupautumalla tulpaksi Afrikasta Eurooppaan kohdistuvalle laittomalle siirtolaisuudelle. Libyan kauppasaarto purettiin.

—Samalla Gaddafille annettiin viesti, että hänet oli hyväksytty ja hän voisi aseistautua ollakseen yhä vahvempi toimija Pohjois-Afrikassa, Gill huomauttaa.

Gaddafin tuoreeltaan ostamilla aseilla on jo otettu hengiltä ja haavoitettu tuhansia siviilejä. SIPRI huomauttaa, että Libyan aseita saattaa sekasortoisessa tilanteessa päätyä myös Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän terroristiryhmille.

Rauhantutkimuslaitos vaatiikin asevientiin tiukennuksia.

—Tarvitaan enemmän läpinäkyvyyttä, mutta myös suurten aseviejien täytyy kantaa vastuunsa.Niiden ei pidä hakea pelkästään kaupallisia voittoja. Aseviennin täytyy myös edistää vakautta ja turvallisuutta, Gill sanoo.

Katso Kari Lumikeron juttu Tukholmasta (Seitsemän uutiset 10.4.2011)

Lue myös:

    Uusimmat