Länsimaat huolissaan terrori-iskujen mahdollisuudesta

Valkoinen talo varoittaa amerikkalaisia terrori-iskujen mahdollisuudesta joulun aikaan. EU:n poliisi Europol uskoo puolestaan al-Qaidan suunnittelevan mahdollisesti iskua Eurooppaan.

Europol varoittaa terrori-iskun mahdollisuudesta myös Euroopassa.

Yhdysvaltain ja Euroopan viranomaiset varoittavat terrori-iskujen uhasta.

Yhdysvaltain Valkoinen talo on kehottanut turvallisuusviranomaisia erityiseen valppauteen terrori-iskujen varalta joulun aikaan.

-Sisäisen turvallisuuden virasto on lähettänyt useita varoituksia, joissa on kehotettu pysymään erityisen valppaina vilkkaiden juhlapyhien aikana, sanoi Valkoisen talon edustaja Scott McClellan.

Amerikkalaisviranomaiset ovat huolissaan lukuisista terroriuhista niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Myös EU:n yhteinen poliisi Europol on varoittanut al-Qaida-verkoston olevan aktiivinen Euroopassa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Europol varoitti tuoreessa selonteossaan, että al-Qaida-verkostoon yhteydessä olevat ryhmät pitävät Eurooppaa mahdollisena iskukohteenaan.

-Vaikka EU ei olekaan ollut ääri-islamilaisten iskujen kohde (viime vuonna), ulkomailla ja erityisesti Marokossa tehdyt iskut ovat kohdistuneet unionin kansalaisiin ja etuihin, vahvistaen näin Osama bin Ladenin aiemmin esittämät uhkaukset, sanottin raportissa.

(MTV3-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat