Lankia ei puhuisi painostuksesta

Keskustan puoluesihteerin mielestä SDP ei varsinaisesti painostanut Anneli Jäätteenmäkeä eroamaan Irak-jupakan takia.

Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia ei ole sitä mieltä, että SDP varsinaisesti painosti 18. kesäkuuta keskustan tuolloista puheenjohtajaa Anneli Jäätteenmäkeä eroamaan pääministerin paikalta.

Lankiaa haastateltiin Yleisradion Ylen Ykkösaamussa. Lankia luonnehti kirjelappusta, jonka SDP:n eduskuntaryhmän sihteeri toi keskustan ryhmäkokoukseen, pikemminkin tekniseksi viestiksi, jossa kiirehdittiin ratkaisuja ennen kesälomien alkamista.

Lankia ei siis vahvista Jäätteenmäen sunnuntaina eilen puoluekokouksessa esittämää näkemystä. Jäätteenmäki syytti SDP:tä painostuksesta. Hänen mielestään SDP uhkasi tehdä omat johtopäätöksensä ja lähteä hallituksesta, jos hän ei lähtisi hallituksen johdosta.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman kiisti jo eilen Jäätteenmäen näkemyksen ja piti väitettä perättömänä.

"Tuki tyrehtyi skandaalin edetessä"

MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Lankia sanoi, että entinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki sai Irak -skandaalin alussa kaiken tuen. Lankian mukaan asioiden lähtiessä vyörymään Jäätteenmäki jätettiin kuitenkin yksin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat