Hyvää heinäkuuta Suomi: Lämpötilat romahtavat jopa 15 astetta – Lapissa tulee kuukauden sademäärä kerralla

Lämpimät poutasäät alkavat olla tältä erää ohi, kun sateet yleistyvät jälleen koko maassa ja lämpötilat laskevat reippaastikin. Pohjoisessa saattaa tulla viikon puolivälissä kerralla koko heinäkuun keskimääräinen sademäärä.

Huomenna tiistaina sade- ja ukkoskuuroja tulee etenkin lännessä. Sateita tulee myös idässä ja pohjoisessakin länsipainotteisesti.

Pohjois-Suomen itäosissa voi olla huomenna lähes hellettä, kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

– Mutta sen jälkeen lämpötilat sitten romahtavatkin jopa 15 astetta, Jokela sanoo.

Pohjoisessa sataa urakalla

Pohjoisessa sataa lähipäivinä ihan kunnolla.

– Pohjoisessa vettä voi paikoin sataa jopa 50-70 milliä eli lähes koko heinäkuun keskimääräinen sademäärä parissa päivässä. Sateita tulee erityisesti Lapin länsiosissa Oulusta ylöspäin.

Tuulikin voi keskiviikkona olla Lapissa voimakas.

– Lappiin voi kehittyä pikkuinen kesämyräkkä, Jokela kertoo.

Päivälämpötilat ovat viikon puolivälissä yleisesti +5 ja +15 asteen välillä. Keskiviikkona idässä saatetaan päästä vielä +20 asteen tuntumaan, mutta sen jälkeen sielläkin viilenee.

Lapin sateessa jäädään muutaman plusasteen lämpötiloihin.  

Juttua korjattu kello 20.39: Lappiin ennustettujen sateiden sentit muutettu milleiksi.

Lue myös:

    Uusimmat