Lämpö käväisee loppuviikolla etelässä – ”Helleraja ehkä jo lähellä”

Sää lämpenee loppuviikolla maan etelä- ja keskiosassa. Pohjoisessa on yhä viileää.

Tänään keskiviikkona ja lähipäivinä sateita tulee maan pohjois- ja keskiosassa, etelässä on enimmäkseen poutaa.

Loppuviikolla Itä-Euroopan ylle muodostuu korkeapaineen alue, joka kuljettaa meille lämmintä ilmaa Keski-Euroopasta.

– Perjantaina etelässä päästään jo paikoin yli 20 asteeseen, lämpimintä on lounaan sisämaassa. Pilvisyys vaihtelee. Lauantaina maan etelä- ja keskiosassa on yleisesti yli 20 asteen lämpötiloja. Hellelukemat voivat olla lähellä etelän sisämaassa lauantaina, hellerajan ylittyminenkin on mahdollista jossain, toteaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Tämä jäänee kuitenkin väliaikaiseksi lämpenemiseksi, sillä sunnuntaina matalapaine kulkee Suomen yli ja tuo sateita sekä viilentää säätä. Pohjoisessa sää on loppuviikollakin viileää, lämpötilat ovat 10-15 asteessa.

Tänä vuonna ei ole mitattu vielä kertaakaan hellettä eli yli 25 asteen lukemia. Vuoden tähän asti korkein lämpötila on Mikkelissä 26. toukokuuta mitattu 21,7 astetta.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat