Lämmin vesi verottaa kalastajien saaliita

Poikkeuksellisen lämpimät vedet ovat vähentäneet kalasaaliita viime viikkoina. Ammattikalastajien mukaan saalismäärät ovat pudonneet jopa kolmanneksella kuun normaalitasosta.

Poikkeuksellisen lämpimät vedet ovat vähentäneet kalan liikkumista ja saaliita viime viikkoina. Ammattikalastajat arvioivat saalismäärien pudonneen jopa kolmanneksella elokuun normaalitasosta. Harrastus- ja virkistyskalastajat eivät tahdo löytää mitään tutuilta apajilta. Lämpimät vedet haittaavat myös kalankasvattamoita.

Päijänteen ammattikalastaja Jorma Kääpä Kuhmoisista selvittää, että lämmin vesikerros on nyt normaalia paksumpi. Kalat hakeutuvat syvänteiden viileisiin kerroksiin ja pysyttelevät siellä. Pyydykset eivät tavoita laiskasti syöviä kaloja. Toisena kalakadon syynä Kääpä pitää viime aikojen tyyntä korkeapainesäätä.

- Jos tulisi tuuli ja epävakainen jakso, saaliit parantuisivat varmasti. Hän lohduttaa, että kalat eivät ole vesistä kadonneet. Ne uivat nyt vain normaalia syvemmällä. Harrastuskalastajien pitää hakea tuttujen saalisapajien sijasta syvempiä vesiä.

Kääpä kalastaa Päijänteen Tehinselällä muikkutroolilla, joka ulottuu enimmillään noin 20 metrin syvyyteen. Viime aikojen saaliit ovat lämpimien ja tyynten säiden vuoksi jääneet tuntuvasti tavallista pienemmiksi. Laadukkaalla järvikalalla olisi kyllä kysyntää.

Kylmäketju pannulle asti

Suomen Ammattikalastajaliiton toiminnanjohtaja Kim Jordas on saanut kalastajilta viestejä, että silakka liikkuu heikosti merialueilla ja saaliit ovat toistaiseksi pieniä. Normaalisti troolikalastusta aloitellaan elokuun alkupäivinä.

Jordas muistuttaa kylmäketjun tärkeydestä hellesäillä. Ammattikalastajat ovat parantaneet kalan kylmäsäilytystä viime vuosina, mutta nyt se joutuu todelliseen testiin.

- Kuluttajien pitää myös muistaa, että he eivät katkaise kylmäketjua. Kun he ostavat kalan kaupasta, sitä ei saa jättää mihinkään lämpimään kassiin. Kala on saateltava kylmänä pannulle saakka, Jordas tähdentää.

Kirjolohi ei syö eikä kasva

Suomen Kalankasvattajaliiton toimitusjohtajan Kaisa Rossin mukaan lämpimät vedet haittaavat tänä kesänä kalankasvatusta. Kalakuolemista ei ole toistaiseksi kuitenkaan tullut tietoja. Happikato syntyy altaissa tavallisimmin äkillisten helteiden seurauksena.

Kalankasvattamot ovat viime viikkoina joutuneet rajoittamaan kirjolohien ruokintaa. Hyvin lämpimässä vedessä ruoka ei maistu kirjolohelle. Kala ei silloin myöskään kasva, mutta kallista rehua ei kannata heittää veteen jätteeksi.

Ihanteellinen veden lämpötila kirjolohelle on 15-20 astetta. Altaiden vesi on ollut pitkän aikaa selvästi yli 20-asteista. Rossi arvioi, että tämä vuosi saattaa silti kokonaisuutena olla hyvä kalan kasvun kannalta. Todennäköisesti vedet pysyvät pitkään sopivan lämpiminä syksyllä, jolloin kirjolohet kirivät kiinni hellekaudella menetetyn kasvun.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat