Lämmin loppukesä jatkaa kalojen pyyntiaikaa

Poikkeuksellisen lämmin loppukesä on jatkanut monien kalojen pyyntiaikaa.

Poikkeuksellisen lämpimät säät ovat jatkaneet ahvenen ja kuhan hyvää kalastuskautta tavallista pidempään.

-Lämpimissä ja melko matalissa vesissä viihtyvää kuhaa ja ahventa on vapakalastajalle tarjolla runsaasti. Myös särkikalat pitävät lämpimästä, joten esimerkiksi säynävää, lahnaa ja särkeä voi vielä saada kalastettua melko helposti, kertoo tutkija Ari Saura Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

Sauran mukaan lämpimät kesät ja niiden aikana syntyvät hyvät poikasvuodet näkyvät varmasti myös jatkossa hyvinä ahven- ja kuhakantoina.

-Esimerkiksi kuhaa, joka kasvaa pyyntikokoiseksi kolmessa, neljässä vuodessa, saattaa olla lähivuosina runsaasti, Saura sanoo.

Vaikka ahvenet ovat nyt aktiivisia, niitä on toisaalta helpompi kalastaa syksyllä ja talvella kalojen parveutuessa esimerkiksi karikoille talven ajaksi. Lämpimän veden aikaan ahvenet ovat hajallaan matalilla vyöhykkeillä, mutta helpommin tavoitettavissa esimerkiksi rannalta kalastettaessa.

Tavallista paksumpi lämpimän veden kerros on sen sijaan hankaloittanut lämmintä kaihtavien lohikalojen pyyntiä Itämerellä. Lohta ja taimenta halajavat kalastajat ovat saaneet laskea takilansa selvästi tavallista syvemmälle.

Hauet vielä syvissä vesissä


Lämpiminä pysyvät vedet ovat siirtämässä hauen syyssesonkia tavallista myöhemmäksi. Kun tavallisesti suurten haukien perään haikailevat kalastajat alkavat kaivaa virveleitään esiin syyskuun alussa, tänä syksynä suurhauet alkavat nousta matalampiin vesiin ja vieheiden ulottuville todennäköisesti vasta syyskuun loppupuolella.

-Hauki pysyy suurimman osan ajasta syvällä veden ollessa näin lämmintä. Jos säät jatkuvat tällaisina, suurhauen sesonki siirtynee muutamilla viikoilla. Mutta jos pitenevät yöt ovat hyvin viileitä, vedet saattavat jäähtyä melko nopeasti vaikka päivisin olisi lämmintä, Saura muistuttaa.

Suurhaukien kalastussesonki kestää tavallisesti syys-, loka- ja marraskuun ajan, merialueilla joskus pidempäänkin.

Isojen haukien viihtyminen viileämmissä vesissä perustuu kalojen aineenvaihduntaan.

-Lämpimässä vedessä vaihtolämpöiset kalat kuluttavat enemmän energiaa kuin viileässä, joten varsinkaan suuret yksilöt eivät suuren ravinnontarpeen takia viihdy pitkään lämpimissä rantavesissä, kertoo Saura.

Pohjois-Suomessa harjus aktiivisena

Sauran mukaan Pohjois-Suomessa on nyt hyvät mahdollisuudet napata mukavia harjussaaliita. Vedet ovat pohjoisessakin tavallista lämpimämpiä, mutta harjukset ovat pysyneet aktiivisina. Lapissa kaloja on nyt helppo narrata myös toisesta syystä.

-Ainakin käsivarressa vedet ovat huomattavasti tavallista matalammalla, joten kalat ovat levittäytyneet pienemmälle pinta-alalle ja siten paremmin kalastajan tavoitettavissa, neuvoo Saura.

Sauran mukaan jokivedet ovat monissa käsivarren osissa puolisen metriä esimerkiksi viime vuoden vastaavaa ajankohtaa alempana. Kaikkea luonnon elämää lämpimät säät eivät kuitenkaan ole pitäneet aktiivisena, kalastajien onneksi.

-Hyttysiä käsivarressa ei ollut ollenkaan, kertoo äskettäin lomamatkalta käsivarren Lapista palanut Saura.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat