Lämmin kevät herätti matelijat ja sammakot

Muutkin kevään merkit ovat aikaisessa. Kukkivia leskenlehtiä on nähty Lapissa asti.

Lämmin kevät on saanut sammakot ja matelijat liikkeelle. Luonto-Liiton kevätseurantaan tulleiden havaintojen mukaan sammakoiden kiihkeää kutukurnutusta on kuultu Hämeen korkeudella saakka. Lisäksi vaskitsoista ja rantakäärmeistä on tehty poikkeuksellisen aikaisia havaintoja.

Muutkin kevään merkit ovat aikaisessa. Valkovuokot kukkivat monin paikoin eteläisessä Suomessa, ja hiirenkorvat ovat puhjenneet koivuihin muun muassa Helsingissä, Lahdessa ja Jyväskylässä. Kukkivia leskenlehtiä on nähty Lapissa asti.

Talvihorroksesta nousseita siilejä on havaittu jo yli kymmenellä paikkakunnalla ympäri maata. Muurahaiskeot ovat heränneet Oulun korkeudella saakka.

Luonto-Liiton valtakunnallisessa kevätseurannassa tarkkaillaan 44:n kasvi- ja eläinlajin yleistymistä kevään aikana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat