Lama sai virolaiset katumaan lainanottoaan

Nopeasti ja rajusti kasvanut työttömyys, pudonneet palkat ja menetetyt tai pienennetyt sosiaaliedut ovat tyrehdyttäneet virolaisten lainanoton.

Uuden tutkimuksen mukaan lainanottoa lähiaikoina harkitsee vakavasti vain neljästä viiteen prosenttia ihmisistä.

Tutkimuksessa lähes kaikki sanoivat, että ainakaan pikavippejä, kuten tekstiviestilainoja, ei oteta missään tapauksessa. Viidesosa sanoo lisäksi katuvansa aiemmin ottamiaan lainoja. Virossa otettiin hanakasti lainaa ennen globaalin taloustaantuman alkamista ja Viron talouden syöksykierrettä.

Tutkimuksen mukaan virolaiset ovat nyt erittäin varovaisia ottamaa lainaa ja säästäminen kiinnostaa heitä enemmän. Lainanottoa voidaan kuitenkin harkita, jos raha käytetään rakentamiseen remonttiin tai lasten tai omaan koulutukseen. Myös autolainaa pidetään suhteellisen järkevänä.

Viron talouden alamäki on jatkuu yhä. Maan teollisuustuotanto putosi toukokuussa lähes 30 prosenttia, mikä on EU-maista eniten.

Lue myös:

    Uusimmat