Lakko voi lisätä ulkomaisten elintarvikkeiden osuutta pysyvästi

Kotimaista elintarviketeollisuutta toistuvasti kiusanneet lakot ovat saaneet kaupat solmimaan sopimuksia ulkomaisten tavarantoimittajien kanssa. Jos ulkomaisille tuotteille riittää kysyntää, voivat ne päätyä kauppojen hyllyille myös pysyvästi.

Ensi yönä alkava lakko sulkee 83 ruokatehdasta, kuten leipomoita, lihanjalostustehtaita ja meijereitä. Elintarviketeollisuuden laaja lakko näkyy kaupoissa jo muutamassa päivässä, kertoo Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala:

- Kyllä tavaraa saadaan kauppaan ja elintarvikkeita riittää, mutta kuitenkin on selvää, että sellaisia erilaisia valikoimamääriä ei pystytä pitämään yllä.

Kotimaisen elintarviketuotannon epävarmuus on saanut kaupat varmistelemaan selustaansa ulkomaisella tuotannolla.

- Tottakai se vaikuttaa tuonnin tarpeeseen niin, että tuonnin tarve kasvaa. Ja tiedetään kyllä, että nyt on jo kyselty Suomen kaupoistakin, että mistäpäin sitten tämmöisissä lakkotilanteissa voidaan täydentää tätä suomalaista elintarviketuotantoa ja voidaanko sitten tuoda enemmän ulkomailta kuin tätä nykyä tuodaan.

Tuontitarve koskee muun muassa lihaa ja lihajalosteita. Vaikka tuonnin tarve on lakon vuoksi vain hetkellinen, ulkomaiset tuotteet saattavat jäädä myös pysyvästi suomalaisiin ruokakauppoihin, kertoo Suomen Lähikaupan tuotehallintajohtaja Jussi Tolvanen:

- Jos suomalainen kuluttaja tykästyy näihin tuotteisiin ja on niitä valmis ostamaan ja halukas ostamaan, niin toki.

(MTV3)

Katso Nina Rahkolan juttu

Lue myös:

    Uusimmat