Lakko uhkaa myös kaikkia Suomen yliopistoja

Kaikki Suomen yliopistot uhkaavat mennä lakkoon kahden viikon kuluttua. Tänään annettu lakkovaroitus koskee noin 27 000:ta yliopistoissa toimivaa palkansaajaa.

Yliopistojen koko henkilöstöä koskevan työtaisteluvaroituksen ovat antaneet yliopistohenkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt JUKO, Pardia ja JHL. Lakkovaroitus annettiin valtakunnansovittelijalle ja yliopistotyönantajaa edustavalle Yksityisen Opetusalan Liitolle.

"Rahoitusvajetta maksatetaan henkilöstöllä"

JUKO, Pardia ja JHL katsovat, että työnantajan esitykset uudeksi työehtosopimukseksi toisivat merkittäviä heikennyksiä yliopistoväen etuihin. Ne muistuttavat, että yliopistouudistuksessa luvattiin turvata henkilöstön asema, eivätkä neuvottelupöydässä olleet esitykset täytä lupauksia.

- Yliopistojen perusrahoitus on riittämätön ja se alkaa näkyä siinä, että pyritään henkilöstöllä maksattamaan etuja heikentämällä yliopistouudistusta, kuvaa JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori.

Järjestöjen mukaan sopimukseton tila on jatkunut yliopistoissa pitempään kuin muilla sektoreilla ja neuvotteluja on käyty jo puolisen vuotta. Nyt järjestöt katsovatkin, että yliopistoväki on joustanut jo tarpeeksi.

Pääsopijajärjestöjen mielestä työnantajan esitykset tarkoittaisivat muun muassa sitä, että sairausajan palkallinen jakso lyhenisi reilusti nykyisestä. Lisäksi työaikajoustot lisääntyisivät ja monien työntekijöiden säännöllinen työaika voitaisiin sijoittaa sunnuntaille ilman työntekijän suostumusta.

"Palkkatarjous nollatarjous"

Pääsopijajärjestöt eivät hyväksy myöskään yliopistotyönantajan palkkatarjousta, joka on niiden mukaan käytännössä lähes nollatarjous.

- Kysymys on työaikajärjestelyistä, sairaslomakorvauksista, eikä palkoistakaan ei ole oikeastaan vielä päästy edes keskustelemaan. Ja yhden asian haluaisin vielä itse tuoda painokkaasti esille ja se on se, että määräaikaiset palvelussuhteet ovat olleet nimenomaan yliopistojen murheenkryyni, niitä on noin 30 prosenttia kaikista palvelussuhteista, Santamäki-Vuori linjaa.

Yliopistotyönantaja on esittänyt selviä heikennyksiä myös luottamusmies- ja työsuojelujärjestelmään sekä yt-toimintaan.

Uusimuotoisen yliopistot aloittivat toimintansa tämän vuoden alussa. Yliopistoväen työehtosopimuksista on neuvoteltu viime vuoden syksystä lähtien.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat