Lakko ei uhkaa viikonloppuliikennettä

Kuljetusalan lakon ei uskota vaikeuttavan viikonlopun liikennettä. Linja-autoliitto arvioi bussiliikenteen sujuvan kohtalaisen hyvin viikonlopun ruuhkahuippuinakin.

Tampere

Toimitusjohtaja Heikki Kääriäisen mukaan perjantai- ja sunnuntai-iltoihin keskitetään kalustoa ja kuljettajia samaan tapaan kuin työmatkojen kannalta keskeisille linjoille on loppuviikon aikana keskitetty. -Yksikään linja ei jää lakon takia kokonaan hoitamatta, vuorovälit vain pitenevät. Paikallisia ongelmia lakko on tuonut, mutta kaikki keskeiset kaukobussilinjat on pystytty pitämään kysynnän mukaan ajettuina, Kääriäinen sanoo.

Paikallisia ongelmia lakosta on koitunut mm. Pohjois-Pohjanmaalla linja-autoilla hoidettaville koulubusseille, mutta kaukoliikenteen osalta ainakin ruuhkavuoroja on pystytty ajamaan isojen kaupunkien välillä. Lakossa olevien 70 bussiyrityksen vuoroja hoitaa mm. tuhatkunta muutaman kuljettajan alihankintayritystä.

Vaikka vuoroista pystytään ajamaan paikkakuntakohtaisesti vaihdellen vain 10-30 prosenttia, matkustajamääriä pystytään hoitamaan suhteellisesti enemmän. Aikatauluvuoroista on siirrytty väliaikaisesti täsmävuoroihin, Kääriäinen jatkaa. Viikonloppuna täsmävuoroja ajetaan perjantaina ja lauantaina iltasella mm. pääkaupunkiseudun ja Turun, Tampereen sekä Kotkan välillä. Myös Itä-Suomen ja pohjoisen kaukolinjoja ei jääne väliin. Sen sijaan lauantain osalta Linja-autoliitto arvioi, että kaukobussiliikenne hiipuu enemmän. Silloin myös isojen kaupunkien välillä voi olla mahdotonta päästä liikkumaan linja-autolla.

Juna

VR purkaa osaltaan lakosta aiheutuvia liikenneongelmia lisäämällä vaunuja viikonloppujuniin. Matkustajapaikkoja lisätään junissa suoraan suhteessa paikkalippuvarausten määrään. Tähän tietoon lisävaunuja liitetään kymmeneen viikonlopun junavuoroon. Lisävaunuille on ollut tarvetta lähinnä rantaradan Helsinki-Turku -välillä sekä Jyväskylän ja Joensuun suuntaan menevissä junissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat