Lakkasato jäänee tänä kesänä niukaksi

Ensimmäiset lakat eli hillat on jo kerätty talteen Pohjois-Suomessa. Avosoiden marjat ovat kypsyneet niin Oulun seudulla kuin Etelä-Lapissakin. Pohjoisemmassa Lapissa hillat kypsyvät heinä-elokuun vaihteessa.

Lakkoja on tällä viikolla poimittu mm. Ranuan ja Pudasjärven soilla. Hillamestariksi itseään tituleeraava Rovaseutu-kuntayhtymän elinkeinoasiamies Jouko Hernetkoski on itsekin noukkinut tietopaikoistaan ensimmäiset hillakilot.
-Etelä-länsisuuntaan aukeavilta avosuon reunoilta löytyy nyt joitakin kypsiä marjoja. Loppuviikosta kypsyneitä hilloja on jo enemmän, ja varsinaisesti poiminta alkanee ensi viikolla, Hernetkoski arvelee.

Niin ikään Pudasjärvellä hillapaikoille rynnätään kunnolla vasta viikonvaihteessa, jolloin puustoisten alueiden hillat valmistuvat.
-Korpihillat ovat vielä tupellaan, mutta kyllä ne lähipäivinä kypsyvät, Pudasjärven 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Päivi Takkinen ennustaa.

Sadosta viime kesää heikompi

Hillanpoimintaa hillitsee marjojen vähyys. Epäonnistuneesta kukinnasta johtuen Pohjois-Suomen hillasato jää näillä näkymin viime vuotta heikommaksi. Esimerkiksi Kemijärvellä saatetaan jäädä kokonaan hillaa vaille.
-Ei tämä mikään huippuvuosi tule missään tapauksessa olemaan. Joillakin soilla marjaa voi olla kohtuullisesti, joillakin ei ollenkaan. Hajonta on suurta, Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Kauko Salo Joensuusta arvioi.

Helakan oranssia herkkua näyttää varsinkin Koillismaalle tulevan niukasti. Maanantai-iltana Kuusamossa soita katsastellut Pekka Nevanperä kertoo löytäneensä ainoastaan kaksi kypsää hillaa.
-Hillaa oli nyt vain muutamassa mättäässä, kun samalta paikalta irtosi viime kesänä kuusi sangollista.

Hillojen määrää verottaa se, että marjojen kukinta avosoilla epäonnistui sateiden ja kovien tuulten vuoksi. Hilla myös kukki poikkeuksellisen aikaisin, jo toukokuussa, joka oli pölyttäville hyönteisille liian varhainen ajankohta. Avosoiden sijaan hillat löytyvät tänä kesänä puustojen suojaamilta rämeiltä ja korvista, missä kukinta onnistui paremmin. Koska sadosta odotetaan heikonlaista, on hillan hinta tavallista korkeampi. Ranualainen Hilla-Market maksoi tänään poimijoille 40 markkaa kilolta.

Poimintakausi pitempi

Hillan poimintakaudesta tulee Jouko Hernetkosken mielestä viime kesäistä pitempi, sillä pitkää kukkimisaikaa seuraa pitkä poimintakausi. Viimeisenä kypsyvät korpihillat elokuun puolessa välissä. Hillakuntana tunnetulla Ranualla heinä-elokuun vaihde nostattaa monelle hillakuumeen. Kun naapuri tekee lähtöä suolle, on perään lähdettävä välittömästi.

Monen on vaikea kuvitella kesää ilman hillassa käymistä. Kokemattoman marjastajan kannattaa suunnistaa sankoineen suolle esimerkiksi opas- ja virkistyskartan hillasuo-merkkien avulla. Hernetkosken mukaan karttamerkit antavat osviittaa hyvistä hillapaikoista. Tänä kesänä hillamestari ei aio opastaa omille soilleen yhtään hillastajaa, hyvinä hillakesinä omastaan on varaa jakaakin.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat