Lakimuutos hillitsi seksikauppaa vain pari viikkoa

Tässä kuussa voimaan tullut lakimuutos lamaannutti seksikaupan vain muutamaksi viikoksi. Helsingin Sanomien mukaan prostituoitujen yhteystietoja on alettu jälleen julkaista Internetissä esimerkiksi ulkomaisen yrityksen nimissä.

Prostituutio ja paritus näyttävät vähentyneen Suomessa elokuussa kuun alussa voimaan tulleen lakimuutoksen takia. Helsingin Sanomien mukaan maksullista seksiä tarjoavat päiväkahvi-ilmoitukset hävisivät kuun vaihteessa osin jopa kokonaan Internetin kotimaisilta seuranhakupalstoilta.

- Koska tarjonta ja kysyntä eivät ole kohdanneet entiseen tapaan, rikollinen ja parittajien johtama seksikauppa on elokuussa ollut vähäisempää kuin aikoihin, kertoo keskusrikospoliisin erikoistutkija Jari Leskinen.

Helsingin Sanomat kuitenkin arvioi, että palvelujen tarjonta saattaa palautua ennalleen, sillä esimerkiksi Sihteeriopisto aloitti eilen prostituoitujen yhteystietojen julkaisemisen ulkomaisen yhtiön nimissä. Sivusto oli pitänyt tietojen välittämisessä yli kahden viikon tauon.

Rikoslaki on kieltänyt elokuun alusta lähtien verkkopalveluista ja lehdistä sellaiset ilmoitukset, jotka sisältävät prostituoitujen yhteystietoja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat