Lakiehdotus: Ulosotot määräaikaisiksi

Ulosotot muuttuvat määräaikaisiksi, jos oikeusministeriössä valmisteltu lakiehdotus toteutuu. Tämä helpottaa erityisesti elinikäiseen ulosottoon joutuneita, joita on Suomessa kymmeniä tuhansia. Uudistuksen on määrä tulla voimaan vuoden 2003 maaliskuussa. Kuluttajan tai takaajan velka olisi ulosottokelpoinen tuomion määräämisestä 15 vuotta.

Rikoksen takia määrättyä vahingonkorvausta voitaisiin periä enintään 25 vuotta. Määräajan jälkeen ulosottoon ei enää voitaisi ryhtyä. Saatavaa ei myöskään voitaisi periä konkurssissa. Oikeusministeriössä on saatu valmiiksi ulosottolain kokonaisuudistuksen toinen vaihe. Noin 200 pykälää käsittävä ehdotus on lausuntokierroksella syksyyn saakka.

Ehdotuksen mukaan määräaikoja sovellettaisiin taannehtivasti siten, että lain voimaantullessa määräajasta olisi voinut kulua enintään kymmenen vuotta. Verot ja julkiset maksut vanhentuvat jo nyt viidessä vuodessa. Lakiehdotus ei koske myöskään sakkoja. Uudistuksella halutaan estää elinikäinen tai kohtuuttoman pitkä ulosotto. Ulosotossa on suuri joukko velallisia, joiden taloudellinen tilanne on erittäin heikko ja pääsy velkajärjestelyyn epävarma. Osa velallisista on syrjäytynyt työelämästä elinikäisen ulosoton takia.
(STT)
Oikeuministeriön tiedote ulosottokäytännön muutosesityksestä

Lue myös:

    Uusimmat