Lakiasiaintoimiston johtajan epäillään laskuttaneen kymmeniätuhansia olemattomilla turvapaikka-asioilla

Helsinkiläisen lakiasiaintoimiston johtajan ja omistajan epäillään laskuttaneen oikeusministeriöltä kymmeniätuhansia euroja turvapaikanhakijoiden oikeudellisista asioista, joita ei ole todellisuudessa hoidettu, kertoo poliisi.

Lakiasiaintoimiston johtajan epäillään syyllistyneen törkeään petokseen, törkeään kavallukseen sekä viranomaiskiellon rikkomiseen. Poliisin mukaan epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2013–2016.

Lakiasiaintoimisto on keskittynyt erityisesti turvapaikanhakijoiden oikeudellisten asioiden hoitamiseen. Poliisin mukaan toimiston epäillään muun muassa laskuttaneen oikeusministeriöltä sellaisista toimenpiteistä, joita ei koskaan ole tehty.

–  Tässä on kyse yhteensä joistakin kymmenistätuhansista euroista, kertoo rikostarkastaja, tutkinnanjohtaja Harri Saaristola Helsingin poliisista.

Hän ei kerro toimiston nimeä. Rahat on käytännössä laskutettu oikeusministeriöltä.

Saaristolan mukaan tyyppitapaus on ollut, että turvapaikanhakija on poistunut maasta ja turvapaikka-asia on lakannut olemasta vireillä, mutta tästä huolimatta on laskutettu ikään kuin turvapaikka-asia olisi edelleen keskeneräinen.

Lakiasiaintoimistossa on ollut Saaristolan mukaan töissä useita ihmisiä, mutta hänen tietojensa mukaan työntekijät eivät ole olleet tietoisia asiasta.

Lue myös:

    Uusimmat