Laki voimassa puolitoista vuotta – seksuaalisesta ahdistelusta tuomioita harvakseltaan

Seksuaalisesta ahdistelusta on langetettu tuomioita harvakseltaan siihen nähden, miten paljon ahdistelusta on viime aikoina puhuttu julkisuudessa.  

Pykälä seksuaalisesta ahdistelusta tuli voimaan syyskuussa 2014. Siitä asti oikeudessa on annettu Oikeusrekisterikeskuksen mukaan yhdeksän ahdistelutuomiota. Juttuja on käräjillä vireillä 12 ja hovioikeudessa yksi.  

Seksuaalisesta ahdistelusta voidaan tuomita sakkoja tai korkeintaan puoli vuotta vankeutta. Poliisi voi myös sakottaa selvistä tapauksista saman tien, eikä juttu silloin välttämättä etene oikeuteen. Poliisihallituksen mukaan poliisi on kirjoittanut ahdistelusta parikymmentä rangaistusvaatimusta.  

Viime vuoden loppuun mennessä poliisille oli tullut tietoon yhteensä 361 ahdistelutapausta lain voimaan tulosta lähtien.  

Pelko kohdistuu ulkomaalaisiin  

Oikeuteen edenneiden juttujen määrä ei yllätä Raiskauskriisikeskus Tukinaisen edustajaa. Kriisityön kehittämispäällikön Heli Heinjoen mukaan luvut ovat yhteneväisiä heidän kokemustensa kanssa.  

Seksuaalisesta ahdistelusta tehnyt ilmoitukset esimerkiksi kriisipäivystykseen ovat pysyneet aika lailla samana, eli yhteydenottoja pelkästään tämän vuoksi on ollut vuosittain vähän toistakymmentä.

Ahdistelu kuitenkin liittyy moniin pidemmälle menneisiin seksuaalirikoksiin, vaikkei sitä ensisijaisesti välttämättä mainita.  

– Ahdisteluilmoitusten määrä ei ole sinänsä vuositasolla kauheasti kasvanut, mutta se on painottunut juuri tuohon viime syksyyn, jolloin tästä asiasta on alettu enemmän puhua julkisuudessa, Heinjoki sanoo.  

Ihmiset ovat kuitenkin seksuaalisesta ahdistelusta huolissaan. Heinjoen mukaan esimerkiksi kriisityön käynneillä lähes jokaisen asiakkaan kanssa asiaa käsitellään. Pelot kohdistuvat kantaväestöä useammin maahanmuuttajiin.  

Heinjoki arvioi, että vuoden päästä ahdistelujuttuja voi olla nykyistä enemmän. Julkisuus alentaa ilmoituskynnystä.  

– Ihmiset rohkaistuvat. Erityisesti nuoriltahan vaatii erityistä rohkeutta kertoa asiasta eteenpäin.  

Poliisin tilastojen mukaan tyypillinen ahdistelija on 20-50-vuotias mies. Esimerkiksi viime vuonna seksuaalisesta ahdistelusta epäillyt olivat yhtä lukuun ottamatta miehiä.  

Tyypillinen uhri puolestaan on 15-30-vuotias nainen. Uhreista on miehiä noin joka kymmenes.  

Epäillyistä ahdistelijoista runsas kolmannes on ulkomaalaisia, mutta uhrit ovat lähes järjestään Suomen kansalaisia.  

Lue myös:

    Uusimmat