Laki lasten parissa työskentelevien taustan selvityksistä valmistumassa

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä on valmistumassa. Eduskunta hyväksyi tänään yksimielisesti uuden lain pykälät lakiesityksen ensimmäisessä täysistuntokäsittelyssä.

Päätöksen tekemistä siivitti epäily siitä, missä määrin lailla todellisuudessa voidaan estää lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Aihetta epäilyihin uuden lain vaikutuksesta antoi erityisesti tutkimus, jonka mukaan viranomaisten tietoon tulleissa lasten hyväksikäyttöä koskevissa epäilyissä ja tuomioissa osallisina olivat vain hyvin harvoissa tapauksissa lasten kanssa työskentelevät ammatti-ihmiset. Tutkimuksen aineiston perusteella uudella lailla olisi saattanut olla vaikutusta noin 1,3 promillessa tapauksista.

Toisaalta kansanedustajilla tuntui olevan luja luottamus siihen, että laki vaikuttaa ennalta ehkäisevästi, viestinä siitä, ettei yhteiskunta hyväksy sellaista toimintaa.

Uusi laki velvoittaa työnantajat selvittämään, onko lasten kanssa työskentelemään palkattava tuomittu seksuaalirikoksesta, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta teosta tai eräistä muista kuten huumausainerikoksista. Selvitys tapahtuu vaatimalla työhön valittua toimittamaan nähtäväksi rikosrekisteriotteen.

Selvitysvelvollisuus ei kuitenkaan koske niitä, jotka toimivat erilaisessa vapaaehtoistyössä lasten parissa.
Lain saatteeksi onkin tulossa lausuma, jossa hallitusta velvoitetaan selvittämään asian tätäkin puolta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat