Mainos

Laki kännykän käyttökiellosta ajaessa jakaa mielipiteet

Laki käsipuhelimen käyttökiellosta autoa ajaessa saa puolelleen yhtä monta henkilöä kuin vastaansakin. Taloustutkimuksen tekemässä mielipidetiedustelussa tarkka prosenttiluku käyttökieltolain puolesta oli 47. Lakia vastusti 48 prosenttia vastaajista ja lopuilla ei ollut kantaa asiaan.

Eri luokitteluryhmistä voimakkain vastakkainasettelu on ikääntyneillä ja nuorilla. Lähes kaksi kolmannesta 50-74 -vuotiaista haluaisi käsipuhelimet pois liikenteestä. Nuorista kaksi kolmesta haluaisi pitää kiinni nykykäytännöstä, joka sallii ajaa autoa ja puhua käsipuhelimeen samaan aikaan. Käyttökielto saa tukea naisilta enemmän kuin miehiltä. Naisista lähes kuusi kymmenestä on lain kannalla, miehistä vastaava määrä vastustaa sitä.

Ammattiasemalla ja tuloilla on myös jonkin verran vaikutusta suhtautumiseen kännykkälakiin. Esimerkiksi toimihenkilöistä, johtavassa asemassa olevista ja yrittäjistä 58 prosenttia on sitä vastaan. Myös suurituloisista kohtalainen enemmistö on lakia vastaan, kun taas pienituloisten pääosa kallistuu lain säätämisen puolelle. Vastaajan asuinpaikka ei kyselyn mukaan ole kovin ratkaiseva käsipuhelinkysymyksessä. Kaupunkilaiset ovat hieman suopeampia nykykäytännölle kuin ei-kaupunkilaiset, joista tasan 50 prosenttia on kännykkälain kannalla.

Taloustutkimus teki kyselynsä Kokoomuksen Verkkouutisille kuluvalla viikolla. Mielipidetiedustelussa haastateltiin 501 suomalaista. Tiedustelun tilastollinen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.