Laivojen laittomiin öljypäästöihin pikasakko

Laivojen laittomista öljypäästöistä annetaan pian pikasakko. Asiaa valmistellut oikeusministeriön työryhmä haluaa sakosta riittävän suuren, jotta päästäjät saadaan kuriin.

Tähän saakka laittomista öljypäästöistä kiinni jääneet alukset ovat useimmiten selvinneet ilman rangaistusta. Nyt tilanne muuttuu, jos asiaa valmistelleen työryhmän esitys toteutuu. Esityksen mukaan öljypäästöön syyllistynyt saa heti maksettavakseen tuntuvan sakon. Sakon määrää rajavartiolaitos, jonka valvontakoneet tarkkailevat meriliikennettä. Todisteeksi riittää tilanteesta otettu kuva.

Niin työryhmä kuin mietinnön vastaanottanut ministerikin ovat yhtä mieltä siitä, että määrättävän sakon on oltava riittävän suuri. Ruotsissa pikasakko on jo käytössä ja siellä laittomat öljypäästöt mereen ovat selvästi vähentyneet.

Suomen valvonta-alueella havaittiin viime vuonna poikkeuksellisen vähän eli 40 öljypäästöä. Ennätysvuonna 2001 niitä oli 107.

Pääosa laittomista päästöistä on sijoittunut Suomen aluevesirajan ulkopuolelle, jossa Suomen viranomaisilla ei ole toimivaltaa. Tämäkin ongelma korjaantuu, kun Suomi perustaa talousvyöhykkeen ja pikasakkoja voi jaella myös siellä. Lakiesitys talousvyöhykkeestä on jo eduskunnan käsittelyssä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 28.05.2004)

Lue myös:

    Uusimmat