Laivakaappaukset vaativat ihmishenkiä Kuubassa

Kuubassa on kaapattu alus, jossa on tiettävästi 27 ihmistä. Alus onnistui illalla pääsemään Bahaman aluevesille. Kaapparit yrittävät paeta saarelta Yhdysvaltoihin.

Kuuban merivartiosto seurasi alusta Bahama-saarten vesialueen rajalle saakka. Kuuba on pyytänyt Bahamaa palauttamaan aluksen ja kaappaajat Kuubaan. Bahaman turvallisuusministeriöstä kerrottiin, että maan armeijan ja Yhdysvaltain rannikkovartioston aluksia on matkalla tutkimaan haaksirikkoutunutta ulkomaista alusta. Jos kyseessä on kaapattu laiva, sen matkustajat palautetaan luultavasti Kuubaan, ministeriön työntekijä epäili.

Yhdysvallat toteuttaa laittomien kuubalaissiirtolaisten suhteen niin sanottua kuivien jalkojen politiikkaa, jonka mukaan kuivalle maalle päässeet tulijat saavat jäädä maahan, mutta vedestä noukitut palautetaan kotiin.

Alus oli GeoCuba-yhtiön kartoitusalus. Kaappaajien henkilöydestä ei ollut heti tietoa.

Kaapausyrityksiä ollut useita

Kuuban hallitus tiedotti eilen myös toisesta laivakaappauksesta, jossa sai surmansa kolme kaappaajaa. Maan sisäministeriön mukaan kaapparit ampuivat itsensä kaappauksen epäonnistuttua. Surmansa saaneiden perheet kertoivat kuitenkin poliisin ampuneen kaapparit, kun nämä yrittivät pakottaa kalastusaluksen lähtemään satamasta. Joukkoon kuulunut 10-vuotias poika haavoittui vakavasti.

Kuubassa on tänä vuonna sattunut tavanomaista enemmän väkivaltaisia kaappausyrityksiä. Maaliskuussa kaksi kotimaan vuorolla ollutta matkustajakonetta pakotettiin lentämään Yhdysvaltoihin. Huhtikuussa kolme epäonnistuneeseen lauttakaappaukseen osallistunutta miestä teloitettiin.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat