Laittomien savukkeiden tuonti lisääntyi alkuvuonna

Laittomien savukkeiden tuonti kasvoi alkuvuonna tuntuvasti Suomessa. Tulli otti tammi-kesäkuussa haltuunsa runsaat 55 miljoonaa savuketta, joista noin 43 miljoonaa oli tuoteväärennöksiä. Väärennetyt savukkeet tulivat Suomeen Kiinasta, ja ne oli ilmoitettu vietäväksi Venäjälle. Muu laaja savukkeiden laiton tuonti Suomeen tapahtuu pääasiassa Virosta ja Venäjältä.

Alkoholia tulli takavarikoi tämän vuoden alkupuoliskolla yli 20 000 litraa enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana eli yhteensä lähes 67 000 litraa. Reilu puolet määrästä oli pirtua. Suurin takavarikko, liki 8000 litraa, tehtiin Itäisessä tullipiirissä. Huumausaineita tulli takavarikoi tammi-kesäkuussa noin 425 kiloa, mikä on peräti 230 kiloa vähemmän kuin edellisvuonna. Viime vuoden määrää kasvatti suuri marihuanatakavarikko. Erä päästettiin kuitenkin valvottuna läpilaskuna Hollantiin.

Suurin osa tänä vuonna takavarikoiduista huumeista on Suomessa asuvan ulkomaalaisväestön käyttämää khat-huumetta. Kokaiinia tulli otti haltuun poikkeuksellisen suuren määrän, lähes 40 kiloa. Tämä johtui Helsingissä englantilaisesta risteilyaluksesta tehdystä takavarikosta, joka liittyi aikaisemmin samasta aluksesta tehtyihin takavarikkoihin. Takavarikoidun tavaran arvo oli alkuvuonna 2000 yhteensä noin 84 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat