Laittomat siirtolaiset kuuma kysymys USA:n presidentinvaaleissa

Rebublikaanien ennakkosuosikit syyttävät toisiaan laittomien siirtolaisten hyysäämisestä.

Yhdysvaltain miljoonien laittomien siirtolaisten asema on yksi kipeimmistä kiistakysymyksistä ensi vuoden presidentinvaaleissa.

Tämä näkyi selvästi viimeisimmässä republikaanien vaaliväittelyssä, jossa puoleen kaksi johtavaa ehdokasta, New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani ja entinen Massachusettsin kuvernööri Mitt Romney, hutkivat toisiaan armotta.

Romney syytti eilisillan kamppailussa Giuliania laittomien siirtolaisten hyysäämisestä, ja nimitti New Yorkia "turvapaikkakaupungiksi".

Giuliani ampui puolestaan takasin syyttämällä Romneytä siitä, että tämä oli työllistänyt laittomia siirtolaisia. Tällä hän viittasi siihen, että Romneyn talon puutarhatöitä tehnyt yhtiö oli palkannut henkilöitä, jotka oleskelevat maassa ilman papereita.

-Hänellä on pahin mahdollinen ansioluettelo, Giuliani intoili.

Romney puolestaan moitti Arkansasin ex-kuvernööri Mike Huckabeeta siitä, että hänen hallinta-aikanaan osavaltio tuki laittomien siirtolaisten lasten koulutusta.

-Mike, ne eivät ole sinun rahojasi, ne ovat veronmaksajien rahoja, hän huomautti.

Yksi syy kovaan suukopuun on se, että republikaanien kisa on yhä täysin auki. Ennakkosuosikkien eli Romneyn, Giulianin ja John McCainin rinnalle on nousemassa uusia kilpailijoita, kuten juuri Huckabee.

Ehdokkaat hyökkäsivätkin tällä kertaa kilvan toisiaan vastaan ja siinä rytäkässä unohtivat kokonaan mustamaalata yhteistä vihollistaan, demokraattien Hillary Clintonia.

Siirtolaiskysymys avoinna

Laittomat siirtolaiset on vaikea ongelma, sillä heidän asemastaan ei ole päästy kongressissa edes alustavaan sopuun. Presidenttiehdokkaille kyseessä voi olla elämän ja kuoleman kysymys, sillä äänioikeuden saaneet siirtolaiset seuraavat keskustelua tarkkaan.

Kyseessä on melkoinen äänestäjäjoukko, ja hyvin monella kansalaisuuden saaneella on sukulaisia ja tuttavia, joilla on ongelmia papereidensa kanssa. Kukaan ei tiedä tarkkaan

Yhdysvalloissa oleskelevien laittomien siirtolaisten määrää, mutta heitä uskotaan olevan 8-20 miljoonaa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat