Moukarinheittäjä Arno Laitinen aloitti junioreiden EM-kilpailujen viimeisen kilpailupäivän iloisella yllätyksellä Hollannin Hengelossa. Laitinen voitti Suomen toisen kultamitalin ja kolmannen mitalin sunnuntaiaamuna alkaneessa loppukilpailussa, joka heitettiin ukkosenuhkaisessa mutta poutaisessa säässä.
Laitinen pisti vastustajiltaan luun kurkkuun koko kilpailun toisella heitolla, kun hänen ensimmäinen kiskaisunsa kantoi 71,94.
- Enpä olisi ikinä uskonut, että se tulos riittäisi voittoon! Ajattelin sijoittuvani sillä kenties kahdeksanneksi, Laitinen ihmetteli.
Seuraavia 70 metrin ylittäjiä saatiin odotella neljännelle kierrokselle, jolloin Valko-Venäjän Sjarhei Tsitsorin nakkasi pronssituloksensa 70,23. Romanian Adrian Pop siirtyi hopeapaikalle viidennen kierroksen tuloksellaan 70,80.
Laitinen mittautti myös 68,85, 67,82 ja voiton jo varmistuttua viimeisellään 71,58 kahden heiton päädyttyä häkkiverkkoon.
- Muut menivät aloituksestani sekaisin, mutta niin menin itsekin. Jalat olivat ihan hyytelöä, Laitinen naureskeli.
Pahiten kipsaantui tänä vuonna tilastokärjen 75,43 nakannut venäläinen Igor Sergejev, joka jäi 8:nneksi tuloksella 68,51. Lisäjännitystä kilpailuun toi säätilan kehitys. Ukonilma alkoi parikymmentä minuuttia kilpailun jälkeen, mikä sopi Laitiselle hyvin.
- Jos karkeahko rinki olisi kastunut, siitä olisi saattanut olla minua nopeammille heittäjille hyötyä.
Laitinen edustaa 187-senttisenä ja 95-kiloisena hoikahkoa heittäjätyyppiä. Hän urheili Hengelossa toisissa nuorten arvokilpailuissaan. Kaksi vuotta sitten hän heitti 17-vuotiaiden MM-Marrakeshissa seitsemänneksi.
Laitista valmentaa Kalle Simonaho, jonka suojateista myös Samuli Heinänen ja Harri Santala edustivat Suomea Hengelon moukarissa. He kuitenkin putosivat loppukilpailusta.
Laitinen heitti kuusikiloisen moukarin ennätyksensä 72,82 puolitoista viikkoa sitten Äänekoskella. Viime kesästä hän on kehittynyt 3,15 metriä ja on nakannut miesten 7,26-kiloista moukaria 62,89.
- Tämän kesän tulostavoitteeni on 74 metriä omalla ja 64 metriä miesten välineellä, EM-sankari paljasti.
(MTV3-STT)
Lue myös: