Lainvastaisia nettisivuja siirretään ulkomaille

Lakien vastaisia internetsivuja siirretään Suomesta ulkomaille poliisin ulottumattomiin. Suomalaisille suunnattu Suomen lakien vastainen aineisto lisääntyy internetissä. Muun muassa rasismiin perustuvat kehoitukset tappaa ihmisryhmiä yleistyvät verkossa.

Poliisi tutkii nettirikoksia

Viranomaiset tuskailevat kuitenkin rikostentorjunnan vaikeutta. Yhä useammin laiton aineisto siirretään ulkomaille, erityisesti Yhdysvaltoihin. Tämän takia laiton aineisto pysyy edelleen kaikkien luettavissa Suomessa. Suomen lakien mukaan on laitonta kehoittaa tappamaan niin yksittäinen ihminen kuin ihmisryhmäkin. Muukin väkivallan vaatiminen tai kiihottaminen toimimaan jotain kansanryhmää vastaan on rikos.

Poliiseille internetistä löytyvä aineisto tuottaa yhä enemmän huolta. Suomalaiset rasismin julistajat ovat löytäneet viimeisen vuoden, puolentoista aikana internetin sanomansa levittämiseen. Nyt internetin käyttö tässä mielessä lisääntyy nopeasti. Ensimmäinen tuomio rikollisen materiaalin levittämisestä verkossa on Suomessakin jo annettu. Materiaalin tarkkailu on kuitenkin poliisille työlästä eivätkä esimerkiksi internet-operaattorit valvo koneilleen laitettujen sivujen sisältöä.

Suomen poliisin työ internetin kautta tapahtuvaa rikollisuutta vastaan on vasta alussa. Samaan aikaan ovat poliisin jahtaamat jo ottaneet seuraavan askeleen pysyäkseen poliisin ulottumattomissa. Tilanne on tuttu maailmalta. Saksan poliisi yritti kiristää otettaan saksalaisten uusnatsien toiminnasta internetissä. Sen seurauksena kymmenittäin sivuja siirtyi hujauksessa yhdysvaltalaisille servereille. Sieltä ne ovat edelleen niin kaikkien saksalaisten kuin muidenkin vapaasti luettavissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat