Lainojen kilpailutus tulee helpottumaan

Uuden kulutusluottoja koskevan EU-direktiivin myötä lainojen kilpailutus tulee helpottumaan ensi vuonna. Esimerkiksi uuden auton tai kodinkoneita lainarahalla hankkiva asiakas pystyy kilpailuttamaan jatkossa luottonsa entistä paremmin.

Uusi direktiivi velvoittaa pankit sekä rahoitus- ja pienlainayhtiöt antamaan asiakkaalle tarkat tiedot luotosta ennen sopimuksen tekoa. Tiedot tulee antaa täsmälleen samassa muodossa luotonantajasta riippumatta.

Paperi- tai sähköisenä versiona annettavasta lomakkeesta löytyy tietoa muun muassa luoton kustannuksista ja peruutusoikeudesta.

Muutosta ei ole pakko ulottaa kaikkiin lainoihin. Direktiivi antaa Suomelle mahdollisuuden rajata lain ulkopuolelle alle 200 euron tai yli 75 000 euron luottomäärät.

Lain valmistelun lähtökohtana kuitenkin on, että uusi sääntely koskisi kaikensuuruisia luottoja. Oikeusministeriön kulutusluottotyöryhmässä ei olla kuitenkaan vielä tehty asiasta virallista päätöstä.

Lakiesitys tulee eduskuntaan ensi vuonna. Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat