Mainos

Laihdutustuotteiden markkinointia rajoitetaan

Laihdutusvalmisteiden villiä markkinointia rajoitetaan ensi syksynä. Uusissa määräyksissä on tarkat vaatimukset valmisteiden koostumuksesta, pakkausmerkinnöistä ja markkinoinnista. Nykyisin laihdutusvalmisteet eivät tarvitse markkinoille päästäkseen erityistä viranomaisten hyväksyntää.

Uudet määräykset tuovat Elintarvikeviraston mukaan markkinoille kaksi uutta tuoteryhmää, ruokavalionkorvikkeen painonsäätelyyn sekä ateriankorvikkeen painonsäätelyyn, riippuen siitä korvataanko sillä päivän kaikki ateriat vai vain osa niistä.

Uusi laki asettaa tarkkoja vaatimuksia myös laihdutusvalmisteiden koostumukselle. Niistä pitää saada hyvälaatuista proteiinia ja rasvoja. Myös linolihapon ja ravintokuidun määrille on omat vaatimuksensa. Vähimmäisrajat on määritelty kaikkiaan 12 vitamiinille ja 11 kivennäisaineelle. Valmisteen ravintoarvo on kerrottava myös pakkausmerkinnöissä.

Laihtumisnopeudella ei saa markkinoida

Tuotteiden nimissä ei saa olla viittauksia laihduttamiseen eikä muissakaan pakkausmerkinnöissä tai mainonnassa saa viitata laihtumisen nopeuteen tai määrään. Mainoksissa tai pakkauksissa ei saa myöskään kertoa nälän tunteen vähenemisestä tai kylläisyyden tunteen lisääntymisestä.

Pakkauksessa on oltava myös asianmukaiset valmistusohjeet ja myös niiden noudattamisen tärkeydestä on erikseen muistutettava. Myös päivittäisen nesteen saannin tärkeydestä on mainittava tuotteen pakkauksessa.

Ruokavalionkorvikkeen käyttö rajataan kolmeen viikkoon, ellei laihdutusta valvo terveydenhuollon asiantuntija. Ateriankorvikkeiden pakkauksissa on kerrottava, että ne sopivat vain osaksi vähäenergiaista ruokavaliota, mutta lisäksi tarvitaan muita elintarvikkeita.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.