Lahtelaismies kärähti kahdesti ratista puolessatoista tunnissa

Lahtelaismies kärähti ratista kahdesti lyhyen ajan sisään eilen Keski-Uudellamaalla.

Poliisipartio pysäytti miehen ensimmäisen kerran Lahden moottoritiellä Keravan kohdalla tämän ajettua kovaa ylinopeutta.

Tällöin kävi myös ilmi, että vuonna 1945 syntynyt mies oli nauttinut alkoholia ennen ajoa. Mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen osoittavan lukeman. Mies vietiin Järvenpään poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Miehellä oli ollut kyydissään matkustaja, jonka kyydissä ajokieltoon määrätyn miehen matkan piti jakua.

Toisin kuitenkin kävi, sillä sama auto tuli pian poliisipartiota vastaan noin kilometrin päässä poliisiasemalta. Autoa kuljetti ajokieltoon määrätty mies. Vielä tällöinkin puhalletut lukemat osoittivat törkeää rattijuopumusta.

Tämän lisäksi miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä hän oli aiemmin joutunut ajokiellon alettua luovuttamaan ajokorttinsa poliisille. Mies otettiin yöksi poliisin säilöön pahimpien ajohalujen taltuttamiseksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat