LähiTapiola laski talousennustettaan

Suomen talouden kehitys kääntyy tänä vuonna miinukselle, ennustaa LähiTapiola. Finanssitalon ennuste on, että bruttokansantuote supistuu 0,5 prosenttia kuluvan vuoden aikana.

Joulukuussa LähiTapiola ennakoi kuluvalle vuodelle nollakasvua.

Ensi vuodelle LähiTapiola odottaa 1,5 prosentin talouskasvua. Työttömyys kuitenkin pahenee ensi vuonna 9 prosenttiin.

Pahin ongelma on, että finanssikriisin jälkeen tuottavuuden kehitys on ollut erittäin heikkoa. Teollisuuden tuotanto on edelleen lähes viidenneksen alle aiemman huipputason.

Jotta Suomen talouden kasvu-ura yltäisi edes 1-1,5 prosenttiin, pitäisi tuottavuuden parantua selvästi. Se on vaikeaa, kun väestön ikääntyminen pienentää työikäisten määrää 0,6 prosenttia vuodessa, sanoi pääekonomisti Jari Järvinen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat