Lähiö turvallisemmaksi - Tesoma
Tesoman lähiö sijaitsee Tampereen länsiosissa. Aluetta kehitetään useiden eri hankkeiden avulla; yhtenä niistä on valtakunnalliseen Lähiö 2000-ohjelmaan kuuluva turvallisuushanke. Projekti on osa myös Tampereen kaupungin omaa turvallisuusohjelmaa "Turvallisin Tampere" .
Tesoma rakennettiin samaan aikaan kuin suurin osa Suomen muistakin lähiöistä, pääosin 30 vuotta sitten. Alueella asuu noin 4500 ihmistä. Tilastojen valossa se ei ole sen ongelmallisempi kuin kaupungin muutkaan lähiöalueet. Miksi sitten juuri se on otettu turvallisuusohjelmaan?
Projektipäällikkö Kirsti Lahtisen mukaan ratkaisu oli lähinnä organisatorinen: "Kun kaupungin aluekehityksen yhteyteen sijoitettiin turvallisuusohjelma, oli luontevaa nostaa turvallisuus suunnittelun keskeiseksi lähtökohdaksi seuraavassa lähiöuudistuskohteessa. Se oli Tesoma.
Lahtinen korostaa sitä, että turvallisuus on yhtä kuin viihtyisyys ja hyvinvointi. "Kun asuinalue on viihtyisä, asukkaat voivat hyvin ja silloin on myös turvallista - ja päinvastoin: kun alueella on turvallista, se lisää asumisen viihtyisyyttä.
Parannukset pääosin peruskorjausten yhteydessä
Jokaiselta asuinalueelta - oli kysymys lähiöistä tai keskusta-alueista - voidaan osoittaa selviä "kriisipesäkkeitä", joiden turvallisuusjärjestelyt ovat vuorossa ensimmäisinä. " Se mistä asukkaat puhuvat, on ennen kaikkea liikenne: katuverkko ja kevyen liikenteen väylät. Samoin valaistus tulee aina hyvin nopeasti esille."
Yksi erityiskohde ovat suuret parkkipaikat. Myös markettien ja kauppakeskusten ympäristöt ovat helposti ongelmallisia, viheralueilla usein järvenrannat ja pusikot - ylipäätään erilaiset epämääräiset, epäsiistit ja hoitamattomat alueet.
Leikkipaikat keräävät myös usein häiriöitä ja häiriköitä. "Tämä riippuu leikkipaikan sijainnista, suunnittelusta ja rakentamisajankohdastakin. Uudet ovat parempia kuin vanhat ja huonokuntoiset leikkipaikat. Tärkein asia on kuitenkin ehkä sijainti: jos leikkipaikka sijaitsee keskellä korttelimetsää tai näkymättömissä asuintaloista, silloin se on aina vaaravyöhykkeessä."
Kovin radikaaleja toimenpiteitä Tesomaan ei tarvita, eikä niihin ole mahdollisuuksiakaan: "Ympäristöllehän ei voi enää tehdä mitään suuria asioita. Rakennuksia ei olla purkamassa sen takia, että se sijaitsee turvallisuusnäkökulmasta katsoen väärässä paikassa. Toimenpiteet ovat itse asiassa aika pieniä, normaalin peruskorjauksen yhteydessä tehtäviä asioita. Useimmiten ne liittyvät julkisivujen, sisäänkäyntien ja piharakennelmien parantamiseen. Valaistus on keskeinen kysymys. Pysäköintialueiden uudelleenjärjestelyllä voidaan saada aikaan todella suuria parannuksia."
Lisää asiasta myös: Rikoksentorjuntaneuvosto - Tesoman turvallisuushanke
Uusimmat
-
09:44
Pinaattilettujen makutesti kuumensi tunteita: "Suututtaa"
-
09:44
Tilejä ja rahoja jälleen kadoksissa Nordean pankkipalveluissa
-
09:42
Kenelle Nobelin rauhanpalkinto? Veikkailu käy kuumana ja mahdollisia nimiä useita
-
09:35
Antti Raannalle synkkä alku uudessa liigassa
-
09:35
Kärppien tähdistä paljastuu jäätävä yksityiskohta – Tommi Miettinen hämmästelee: "Ihan huimaa!"
-
09:22
Saana Akiola ja Tiia Elg päättivät puhua seksuaalisesta häirinnästä myrskynkin uhalla – kertovat MTV:lle otsikoihin nousseen podcast-jakson jälkipyykistä
-
09:14
Sami Pajarille puuhataan herkullista pestiä Toyotalla
-
09:02
Kalle Rovanperä ikonisen 80-luvun Toyotan rattiin
-
09:02
"Hidas tappaja": Yksinäisyydestä vakavia haittoja pitkällä aikavälillä
-
08:41
25-vuotinen haave toteutui – Kristiina on Suomen uusi fit model: "Ikä ei ole mikään este"
-
08:31
Näillä vinkeillä saat helpotusta uniapneaan
-
08:29
Uuden-Seelannin laivaston alus upposi Samoalla – kamera tallensi savumeren
-
08:24
Eduskuntatalon maali-iskun jälkien puhdistus jatkuu huomenna – julkisivun höyryurakalle varattu useita päiviä
-
08:17
Kirja-arvio: Suomi kapitalismin vietävänä
-
08:08
NHL:ssä muhii suomalainen jymy-yllätys
-
08:05
Näyttelijä Kiti Kokkonen sai mieleisensä syntymäpäivälahjan puolisoltaan: "Niin toivottu ja upea"
-
08:01
Huomasitko tätä? Antti Tyrväinen jyräsi vauhdilla joukkuetoverinsa yli – "Pelin kovin taklaus"
-
07:45
Salossa kateissa ollut vanhus löytyi yöllä – "On olemassa ihmisiä, jotka välittävät ja huolehtivat"
-
07:45
Ville auttaa kotiinsa vetäytyneitä: "Läpsäisee, että joku ajattelee olevansa niin vaivaksi ja häiriöksi"
-
07:35
Olkiluoto 2 palasi sähköntuotantoon – tehoa alennettaneen kuukausiksi
-
Lataa lisää