Lähimaksaminen yleistynyt – suomalaiset etujoukoissa

Lähimaksaminen on yleistynyt tänä vuonna vauhdilla.

Lähimaksaminen tarkoittaa sitä, että ostokset voi maksaa kaupan kassalla näyttämällä maksukorttia maksupäätteelle. Tunnuslukua tai allekirjoitusta ei tarvita.

OP-Pohjola kertoo, että se on laskenut liikkeelle jo puolisen miljoonaa maksukorttia, joissa on lähimaksuominaisuus. Myös Danske Bankin mukaan korttien määrä lasketaan sadoissatuhansissa.

– Muihin pohjoismaihin verrattuna Suomessa ollaan etujoukoissa, pidemmällä kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa, kertoo Danske Bankin viestintäjohtaja Taina Mustamo.

Lähimaksamisella voi maksaa enintään 25 euron suuruisia ostoksia. Sen kerrotaan lisäävän kortinkäytön turvallisuutta, koska tunnusluvun urkinta vaikeutuu, kun sitä ei enää tarvitse näpytellä jokaisen ostoksen kohdalla. Toisaalta turvallisuussyistä kortti pyytää tunnuslukua säännöllisin väliajoin, jottei vääriin käsiin joutuneella kortilla voi tehdä useita ostoksia.

Korttiasioista Nordeassa vastaavan Tero Pirskasen mukaan asiakkaiden palaute on ollut enimmäkseen positiivista.

– Lähimaksaminen koetaan hyvin helpoksi, vaivattomaksi ja nopeaksi tavaksi hoitaa pieniä ostoksia. Lähimaksamisella tehtyjen maksutapahtumien määrä on noussut tänä vuonna selvästi, ja Pirskanen uskoo, että kasvu jatkuu hyvin vahvana.

Lue myös:

    Uusimmat