Näissä ammateissa ei jakseta eläkkeelle asti

Lähihoitajien usko jaksamiseen koetuksella 2:12

Peräti 40 prosenttia lähihoitajista, kodinhoitajista ja keittiöapulaisista ei usko jatkavansa työssään eläkeikään saakka. Esimerkiksi lääkäreiden keskuudessa vastaava prosentti on 13.

Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimuksen tulos tulee noloon aikaan. Työurakeskustelu on ollut kiihkeällä tasolla jo pitkään ja nyt maan laajin kunta-alan tutkimus kertoo, että neljä kymmenestä lähihoitajasta ei koe jaksavansa ammatissaan siihen asti, mihin virallinen eläkkeelle pääsy edellyttäisi. Sairaanhoitajien kohdalla näin uskoo reilu neljännes. Samaan aikaan väestö vanhenee sellaisella vauhdilla, että sote-uudistuksessa maistuu paniikki.

–  Usko raskaissa ruumiillisissa töissä voi olla koetuksella ja itse asiassa myös todellinen riski työkyvyn mentettämiseen on suurempi niissä ammateissa, kommentoi tulosta Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jussi Vahtera.

Ministeri: Näytön paikka

Mitä tällaisten lukujen konkretisoituminen oikein tarkoittaisi, ministeri Räty?

– Tämä tarkoittaa sitä, että joudumme vakavasti miettimään sitä, mistä löydämme käsipareja hoitamaan ikääntyvää väestöä, mutta en kyllä olisi valmis luovuttamaan asian osalta. Nyt meillä on todella näytön paikka, että pystymme myöskin paikallisesti hyvällä johtamisella, työympäristöön ja -viihtyvyyteen panostamalla saamaan ihmiset jaksamaan pidempään töissä, kommentoi tulosta sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok).

Ministeri näkee tuloksen taakse.

– Hyvin moni sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen kokee tänäpäiväivänä riittämättömyyden tunnetta, voimattomuutta ja sitä, että ei jaksa vastaamaan niihin odotuksiin, joita asiakaskunnasta ja työyhteisöstä hänelle asetetaan, Räty jatkaa.

"Työaikaa pidennettävä ilman korvausta"

Sosiaali- ja terveysala on kooltaan noin puolet koko kuntahenkilöstöstä. Samaan aikaan kun hallitus leikkaa valtionosuuksia miljardikauhalla ja usko omaan jaksamiseen on sote-ammattilaisten kesken koetuksella, kuntatyönantajat heittävät säästötalkookilpailuun omaksi ehdotuksekseen työntekijöiden työajan venyttämisen.

– Kunta-alalla vuosittainen työaika on jonkin verran lyhyempi kuin yleisillä työmarkkinoilla ja vuosityöaikaa pitäisi tavalla tai toisella pystyä pidentämään julkisella sektorilla ja kunta-alalla lähtökohtaisesti ilman korvausta, kommentoi Kuntatyöntantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.

Johtaja mainitsee keinoiksi säännöllisen työajan pidentämisen, vuosilomien lyhentämisen ja sairauslomien vähentämisen. Tutkimuksen tulos huolestuttaa.

– Luku kuulostaa varsin suurelta, mutta korostan sitä, että kunta-alalla eläkeikä on jatkuvasti noussut ja se on korkeampi kuin yksityisellä sektorilla, sanoo Jalonen.

Tutkija kiteyttää koko tutkimuksen parhaimman ja heikoimman tuloksen näin.

– Hienoa on se, että vaikka elämme näin tiukkoja aikoja, työilmapiirit paranevat ja johtaminen on kehittynyt. Tosin työt ovat muuttunut raskaammaksi ja muutokset ovat alkaneet tulleet erittäin yllättäen, niin että ihmisiä ei kuulla. Nämä tekevät työstä selkeästi kuormittavamman, tiivistää Vahtera.

Kunta10 on Suomen laajin kuntakenttää käsittelevä tutkimus. Tutkimukseen vastasi 63 000 työntekijää. 

Korjattu kirjoitusvirhe viimeisestä sitaatista 4.3.2015.

Lue myös:

    Uusimmat