Lähi-itä -neuvotteluilla kehnot lähtökohdat

Lähi-idän rauhanneuvottelujen umpikujan ei uskota aukeavan Lontoossa huomenna pidettävissä huipputapaamisissa. Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright tapaa Lontoossa erikseen Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun ja palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin.

Israel on kuitenkin tyrmännyt jo ennen tapaamista Yhdysvaltojen välitystarjouksen. Netanyahun lehdistöedustaja sanoi tänään, että Israelin on mahdotonta hyväksyä ehdotusta, jonka mukaan Israel luovuttaisi palestiinalaisille kaikkiaan 13 prosenttia Jordanjoen länsirannan maa-alueesta.

Tätä suurempien alueiden luovuttaminen palestiinalaisille - ja israelilaisten sotilaiden vetäminen näiltä alueilta - vaarantaisi Israelin keskeiset turvallisuusedut, sanoi lehdistöedustaja David Bar-Illan.

Jasser Arafat on ilmoittanut tyytyvänsä amerikkalaisten välitystarjoukseen, vaikka palestiinalaiset olivat aiemmin vaatineet, että he saavat seuraavassa vaiheessa haltuunsa 30 prosenttia Länsirannan alueesta. Israel on julkisesti kertonut hyväksyvänsä 9 prosentin luovutuksen, vaikka niin länsimaiden kuin arabimaidenkin diplomaatit ovat kertoneet Israelin vihjanneen, että luovutusprosentti voisi olla lähes 11.

Netanyahu julisti maan hallituksen istunnossa tänään, että palestiinalaisten kanssa solmitut sopimukset antavat Israelille täyden oikeuden päättää itse, kuinka se hoitaa vetäytymisen Länsirannalta. Israelin hallitus päätti jo useita kuukausia sitten, että se vetää seuraavassa vaiheessa joukkojaan Länsirannalta alueelta, joka on noin 9 prosenttia koko Länsirannasta. Vetäytymistä jatketaan sitten uudelleen vasta kun lopullinen rauhansopimus on allekirjoitettu.

Israel on ehdottanut, että Lontoossa jätettäisiin syrjään vetäytyminen Länsirannalta ja keskityttäisiin vähemmän tulenarkoihin kysymyksiin.
-Meidän mielestämme voitaisiin edistyä sellaisissa kysymyksissä kuin palestiinalaisen lentokentän avaaminen ja Gazan alueen teollisuusvyöhyke, koska nämä hankkeet voivat edistää rauhanprosessia, Bar-Illan sanoi.

Israelin ja palestiinalaisten aiempien sopimusten mukaan Israelin on määrä vähitellen luovuttaa Länsiranta ja Gaza palestiinalaisten hallintoon.

Israelin ja palestiinalaisten neuvottelut ovat kuitenkin olleet pysähdyksissä yli vuoden. Umpikuja alkoi, kun Netanyahu antoi luvan uuden juutalaissiirtokunnan rakennustöiden aloittamiselle arabien asuttamassa Itä-Jerusalemissa. Ääri-islamilaiset ovat sen jälkeen tehneet lukuisia pommi-iskuja ja surmanneet kymmeniä israelilaisia. Israel on vaatinut palestiinalaisia viranomaisia tiukempiin otteisiin äärimuslimeja vastaan.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat