Lähi-idässä takana levoton yö

Yksi palestiinalainen ja yksi israelilainen ovat saaneet surmansa yön aikana Länsirannalla.

Israel, Jordania ja Länsiranta.

Israelilainen mies surmattiin autoonsa palestiinalaisten väijytyksessä Länsirannalla aamulla. Israelin armeijan mukaan myös miehen vaimo oli autossa, mutta hän ei haavoittunut väijytyksessä.

Välikohtaus sattui varhain aamulla Jeninin alueella pohjoisella Länsirannalla. Väijyksissä olleiden palestiinalaisten lukumäärä ei ollut heti tiedossa.

Palestiinalaisen silminnäkijän mukaan kaksi ammuskelijaa avasi tulen autoa kohti. Israelin armeijan joukot ryhtyivät etsimään ampujia.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ääriryhmä Al Aksan marttyyrien prikaatit on ilmoittautunut väijytyksen tekijäksi. Ryhmän tiedotteen mukaan isku oli kosto Israelin viime viikolla tekemistä ryhmän johtajien surmista.

Erillisessä välikohtauksessa Israelin armeija surmasi aseistetun palestiinalaisen Länsirannalla aamulla. Armeijan mukaan palestiinalainen yritti tunkeutua Har Brachan juutalaissiirtokuntaan Nablusin lähellä.

Jo aiemmin yöllä Israelin armeija ampui samalla alueella kuoliaaksi yhden palestiinalaismiehen, kun tämä yritti tunkeutua juutalaissiirtokuntaan.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat