Lähi-idässä levontonta

Lähi-idässä väkivaltaisuudet ovat jatkuneet. Kolmen ihmsen kerrotaan haavoittuneen kun sadat mielenosoittajat yrittivät estää Hamas-johtajan pidätyksen.

Israelin ja palestiinalaisten turvallisuusviranomaiset ovat tavanneet ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun Israel lopetti yhteydenpidon palestiinalaisten presidenttiin Jasser Arafatiin. Äärijärjestö Hamasin on puolestaan kerrottu harkitsevan itsemurhaiskujen lopettamista.

Israelilaisten ja palestiinalaisten turvallisuusvirkamiesten eilinen neuvottelu epäonnistui, sanoi palestiinalaisten turvallisuuspäällikkö Jibril Rajoub aamulla palestiinalaisten radiossa. Palestiinalaiset olivat Rajoubin mukaan pyytäneet Israelia vetäytymään palestiinalaisten hallinnoimilta alueilta, mutta Israel oli ehdottanut vetäytyvänsä yhdestä kaupungista kerrallaan vain, kun siellä on täysin rauhallista.

Rajoub kertoi palestiinalaisten hylänneen Israelin ehdotuksen. Israel ei tuoreeltaan kommentoinut kokousta.

Optimismia kokoukseen loi se, että palestiinalaiset ilmoittivat pidättäneensä 15 turvallisuusjoukkoihinsa kuuluvaa epäiltynä iskuista Israelia vastaan. Israel katkaisi neuvotteluyhteydet aiemmin katsottuaan, ettei Jasser Arafatin hallinto yritä puuttua väkivaltaisuuksiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat