Lähi-idän rauhanprosessi yhä jumissa

Lähi-idän jumiutuneisiin rauhanneuvotteluihin on yritetty jälleen saada vauhtia. Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat tapasivat myöhään eilen New Yorkissa Yhdysvaltain ulkoministerin Madeleine Albrightin välityksellä.

Israelin hallituksen edustaja kertoi armeijan radiossa tapaamisen jälkeen, ettei neuvotteluissa saavutettu läpimurtoa. Mahdollista kuitenkin on, että Netanyahu ja Arafat tapaavat myöhemmin tänään yhdessä presidentti Bill Clintonin Valkoisessa talossa. Aiempien suunnitelmien mukaan Netanyahun oli määrä keskustella Clintonin kanssa tänään ja Arafatin huomenna.

Israelin hallituksen edustajan Danny Navehin mukaan läpimurron tiellä ovat turvallisuuskysymykset. Arafat ei hänen mukaansa ole vielä sitoutunut puuttumaan ääri-islamilaisten toimiin tarpeeksi kovalla kädellä.

Arafat julistamassa Palestiinan valtion?

Arafatin on määrä puhua YK:n yleiskokouksessa myöhemmin tänään. Rauhanhankkeen hitaaseen etenemiseen kyllästynyt palestiinalaisjohtaja on uhannut kertoa virallisesti puheessaan, että hän aikoo julistaa Palestiinan valtion yksipuolisesti ensi toukokuuhun mennessä. Israelin mukaan tällainen julistus romuttaisi koko rauhanhankkeen.

Aiemmin solmittujen sopimusten mukaan Israelin ja palestiinalaisten oli määrä saattaa lopulliset rauhanneuvottelut päätökseen 4. toukokuuta 1999 mennessä. Neuvotteluja ei voida kuitenkaan edes aloittaa ennen kuin israelilaisjoukkojen Länsirannalta vetäytymistä koskeva kiista saadaan ratkaistua.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat