Lähi-idän neuvottelut jatkuvat lähipäivinä

Israelin ja palestiinalaisten neuvotteluissa ei saavutettu läpimurtoa, mutta neuvotteluja jatketaan lähipäivinä.

Palestiinalaisten mukaan neuvotteluja käytiin asiallisesti mutta tuloksia ei vielä saavutettu koska mielipide-erot olivat suuret.

Palestiinalaisten mukaan tulevien neuvottelujen aikataulusta ja paikasta sovitaan tänään.

Kaksi palestiinalaismiestä teloitettiin ampumalla tänään Nablusissa ja Gazassa, kertoi palestiinalaispoliisi. Palestiinalaisten johtaja Arafat hyväksyi kahden palestiinalaismiehen teloittamisen, koska he antoivat tietoja ja toimivat yhteistyössä Israelin kanssa.

Oikeusministeri Freih Abu Meddeinin mukaan Arafat kieltäytyi muuntamasta miesten rangaistuksia elinikäiseksi vankeudeksi.

Teloitetuista toinen, Majdy Magawi (28), oli antanut israelilaisille tietoja, joiden takia kuoli neljä miestä; kolme heistä kuului Arafatin Fatah-järjestöön. Toinen, Allam Beni Ouda (24), oli avustanut Israelin joukkoja autopommi-iskussa, jossa kuoli hänen ääri-islamilaiseen Hamas-järjestöön kuuluva serkkunsa.

Teloitukset olivat ensimmäinen kerta, kun palestiinalaiset viranomaiset rankaisivat kuolemalla avunannosta Israelille.
(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat