Lähettiläs Kreikassa: EU ja ulkomaat kreikkalaisten hampaissa

Ateenaa lukuun ottamatta suomalaisten suosimissa turistikohteissa Kreikassa on rauhallista, kertoo Suomen suurlähettiläs Pekka Lintu Ateenasta.

Kreikan television mukaan levottomuudet ovat levinneet myös muun muassa Kreetan ja Korfun saarille. Suurlähettiläs kertoo soittokierroksen turistialueille kertovan, että muun muassa Kreetalla on rauhallista.

– Meidän tietojemme mukaan Kreetalla ja Rhodoksella ei ole ollut väkivaltaisia yhteenottoja. Korfultakaan ei meille ole raportoitu levottomuuksista. Ihmiset ovat toki levottomalla mielellä, mutta perinteisesti väkivaltaiset levottomuudet keskittyvät tänne Ateenaan, sanoo Lintu.

"Suomalaiset eivät vihan kohteena"

Suurlähettiläs Pekka Lintu ei ole havainnut, että Suomeen tai suomalaisiin kohdistuisi erityistä vihaa. MTV3:n kirjeenvaihtaja Kari Lumikero kertoi ensimmäistä kertaa nähneensä, että kriisialueella Suomi on vihan kohteena, sillä kreikkalaiset suhtautuvat aggressiivisesti Kreikalta säästöjä vaatineisiin euromaihin.

– Yksi taho johon pahaa mieltä on kohdistettu – lähinnä iskulauseissa – ovat olleet ulkomaalaiset ja Euroopan unioni. Suomi on kuitenkin esiintynyt näissä iskulauseissa varsin vähän, jos lainkaan sanoo Pekka Lintu.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat