Lähetti synnytyskuvia sähköpostissa – sai syytteen pornografiasta

Sähköpostilla lähetetyt synnytyskuvat olivat viedä sambialaisen toimittajan jopa viideksi vuodeksi vankilaan.

Post-lehden toimittaja Chansa Kabwela sai syytteen pornografian levittämisestä lähetettyään useille päättäjille sähköpostissa kuvia naisesta, joka synnytti kadulla sairaalan ulkopuolella lääkärien lakon aikana, kertoo uutistoimisto Agence France-Press. BBC:n ja useiden afrikkalaismedioiden mukaan lakossa olivat kuitenkin sairaanhoitajat.

Kabwela oli saanut kuvat naisen perheeltä, joka oli lähettänyt kuvat siinä toivossa, että ne julkaistaisiin lehdessä muistutuksena lääkärien lakon vaikutuksista. Nainen oli käännytetty sairaalasta lakon vuoksi, joten hän päätyi synnyttämään kadulle. Lapsi kuoli synnytyksessä.

Kabwela katsoi, että kuvat olivat liian rajuja julkaistavaksi, mutta päätti kuitenkin lähettää ne eteenpäin useille naisjärjestöille sekä maan varapresidentille George Kundalle. Kuvat päätyivät myös presidentti Rupiah Bandalle, joka raivostui niistä ja määräsi Kabwelan pidätettäväksi. Kabwela sai syytteen pornografisen materiaalin levittämisestä sekä julkisen moraalin turmelemisesta.

Oikeus kuitenkin hylkäsi Kabwelan syytteet tämän viikon alussa. Syyttäjä voi vielä halutessaan valittaa päätöksestä.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat