Lähestymiskieltoa aiotaan laajentaa

Toissavuonna voimaan tullut laki lähestysmiskiellosta on menossa remonttiin; kieltoa aiotaan laajentaa.

-

Uudessa lakiehdotuksessa lähestymiskielto koskisi myös samassa taloudessa asuvia. Jos lakia valmistelevan työryhmän ehdotus toteutuu voidaan tulevaisuudessa väkivaltaisesti käyttäytyvälle henkilölle antaa kolmen kuukauden porttikielto puolisoiden yhteiseen asuntoon.

Nykylain mukaan lähestymiskieltohakemus on pakko hylätä jos osapuolet asuvat samassa taloudessa. Lähestymiskieltolaki tuli voimaan
vuonna 1999.

Poliisilta harvoin lähestysmiskieltoa

Ainakin pääkaupunkiseudulla poliisi on käyttänyt hyvin vähän mahdollisuuttaan määrätä väliaikaisia lähestymiskieltoja. Esimerkiksi Helsingissä poliisin määräämiä kieltoja on tiettävästi ollut vain sormin laskettava määrä kahtena viime vuonna, kun laki on ollut voimassa. Espoossa poliisi ei ole määrännyt kieltoja juuri lainkaan.

Perheväkivallan uhrien asema kuitenkin paranisi, jos poliisi käyttäisi tätä mahdollisuutta. Monissa tapauksissa kielto saataisiin määrätyksi huomattavasti nykyistä nopeammin. Poliisin määräämä väliaikainen lähestymiskielto astuu voimaan heti ja se pitää viedä tuomioistuimen käsiteltäväksi kolmen vuorokauden kuluessa. Kiellon hakeminen suoraan tuomioistuimen kautta voi viedä viikkojakin.

-Usein poliisi on se, joka näihin tapauksiin muutenkin ensimmäisenä törmää. Poliisi voisi määrätä kiellon esimerkiksi kuulustelun tai rikosilmoituksen teon yhteydessä, käräjätuomari Eeva Tikka Espoon käräjäoikeudesta sanoo. Tikka kertoo, että usein lähestymiskieltohakemuksiin on merkitty lisätietojen antajaksi juuri se poliisi, joka olisi voinut laittaa asian vireille samantein.

Tikka ei kuitenkaan usko, että kyse olisi siitä, että poliisit olisivat haluttomia auttamaan uhreja. Pikemminkin kyse on pinttyneestä virkamiestavasta.
-Ohjataan asia naapurivirastoon eli meille. Ajatus on, että siellä näitä muutenkin käsitellään ja osataan käsitellä, Tikka arvelee. Espoon käräjäoikeus aikoo lähiaikoina neuvotella poliisin kanssa asiasta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat