Lähes tuhat yhä kateissa Punaisellamerellä

Ruumiita on nostettu merestä virallisen tiedon mukaan 185. Eloonjääneitä on löydetty ainakin 314. Yhteensä lautalla oli jopa yli 1400 matkustajaa.

Työt Punaisellamerellä uponneen matkustajalautan uhrien pelastamiseksi jatkuvat. Lähes tuhannen ihmisen pelätään hukkuneen perjantain vastaisena yönä sattuneessa laivaonnettomuudessa.

Egyptin viranomaisten mukaan merestä oli myöhäiseen iltaan mennessä pelastettu muutamia satoja ihmisiä. Tiedot pelastuneiden määrästä kuitenkin vaihtelevat.

Al-Salam Boccaccio 98 -aluksen omistajien mukaan lautassa olleista 300-400 olisi pelastettu. Pelastustyöntekijöiden mukaan pelastettuja on 314. Ruumiita on nostettu merestä virallisen tiedon mukaan 185.

Toiveet eloonjääneiden löytymisestä ovat huvenneet tunti tunnilta yön pimetessä. Myös lämpötilan lasku on vähentänyt toiveita ihmisten löytymisestä elävänä.

Saudi-Arabiasta Safagan satamaan Egyptiin matkalla olleessa aluksessa oli onnettomuushetkellä jopa yli 1400 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Heistä suurin osa oli egyptiläisiä.

Suomen ulkoministeriön mukaan aluksella ei ollut suomalaisia tai edes eurooppalaisia. Matkustajista ei kuitenkaan ole saatu täysin luotettavaa luetteloa.

Egyptiläinen matkustajalautta upposi upposi viime yönä vajaan 100 kilometrin päässä Hurghadasta.

Hätämerkkejä ei havaittu

Lautta oli matkalla Saudi-Arabian Dubasta Safagan satamakaupunkiin Egyptiin. Sen piti olla perillä Safagassa jo aamuyöstä. Yhteys alukseen menetettiin yöllä eikä merellä havaittu edes kansainvälisiä hätämerkkejä.

Turman syystä ei ole tietoa, mutta alueella on ollut voimakas merenkäynti. Myös 36-vuotiaan aluksen kunnosta ja turvamääräysten noudattamisesta on jo keskusteltu kiivaasti. Egyptin presidentti Hosni Mubarak on määrännyt välittömän tutkinnan onnettomuuden syistä.

Nyt uponneen Al Salam 98 -aluksen sisaralus upposi lokakuussa Punaiseenmereen törmättyään kyproslaiseen laivaan. Tuolloin lähes kaikki matkustajat saatiin pelastettua.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Kymmenen uutiset 03.02.2006)

Lue myös:

    Uusimmat