Lähes tuhat nuorta tanssi Oulussa

Vanhojen tanssit 1:42

Lukioiden toisen vuoden opiskelijat tanssivat tänään perinteisesti vanhojen päivän tansseja ympäri Suomea.

Tanssit keräsivät Oulussa Ouluhallille peräti 934 lukiolaista. Ouluhallilla oli tanssimassa opiskelijoita 13 eri lukiosta. Ouluhallilla lukiot ovat järjestäneet yhteistanssit vanhoille jo 25 kertaa. 

Oulun normaalikoulun lukiosta Sonja Haapala kertoo, että lukiolaiset ovat kiertäneet päivällä jo kouluja.

– Olemme tanssineet kerran ala-asteella, kerran ylä-asteella, sitten Ouluhallilla tanssit. On ollut pitkä päivä, mutta hyvin ikimuistoinen. Onneksi tämä on vain kerran elämässä, Haapala kuvailee päiväänsä.

Paikalla oli runsaasti katsojia. Kaikki istumapaikat täyttyivät jo alku-iltapäivästä.

Helsingissä vanhat tanssivat jäähallilla

Helsingin Jäähallissa tansseihin osallistui taas yli 600 opiskelijaa lukioista eri puolilta Helsinkiä.

Eliel-koulun lukiolaiset pitävät vanhojen tansseja tärkeänä osana lukio-opiskeluja.

– On mukava, kun vanhojen päivänä saa pitää hauskaa kavereiden kanssa, Kaisa Rantala iloitsee.

– Vanhojen päivät on merkki aikuistumisesta, Akseli Jäntti lisää.

Vaikeat tanssikuviot eivät pelottaneet lukiolaisia.

– Tanssithan ovat helppoja kuin kakun teko, Eliel-koulun lukiolainen Julius Sciarra sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat