Lähes puolen vuoden vääntö: Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

Liikennelentäjäliitto on hyväksynyt Finnairin kanssa neuvotellun säästösopimuksen, kertoo liiton puheenjohtaja Kristian Rintala.

Sopimuksen mukaan Embraer-koneiden lentäjät pysyvät Finnairin palveluksessa, vaikka lentävätkin brittiläisen Flyben lentoja. Embraer-lentäjät koulutetaan neljän vuoden siirtymäajan aikana Airbusien lentäjiksi hoitamaan Finnairin Aasian-liikennettä.

– Lisäksi on päästy yhteisymmärrykseen rakenteellisista muutoksista voimassaolevaan työehtosopimukseen. Niillä saadaan aikaan useiden miljoonien eurojen vuosittaiset säästöt. Ne eivät ole suoria palkanalennuksia, mutta työsopimuksen teksteihin tulee muutoksia niin, että jatkossa saman ansiotason saavuttamiseksi joutuu vuosi vuodelta tekemään enemmän työtä, Rintala kertoo.

Hänen mukaansa jokainen sopimus kuvastaa omaa aikaansa.

– Tällä hetkellä kaikki lentoyhtiöt, Finnair mukaan lukien, elävät erittäin ratkaisevassa muutosvaiheessa.

Lähtökohdat neuvotteluille olivat vaikeat. Sopimuksen aikaansaaminen kesti lähes puoli vuotta.

– Sanoisin, että paljon työtä jouduttiin tekemään, että saatiin neuvottelutulos tehtyä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat