Lähes miljoona paennut Kalifornian paloja

Viranomaiset varoittavat, että vaikka sää muuttuisikin suotuisaksi, niin palojen sammuttamiseen menee viikkoja.

Etelä-Kalifornian maastopalojen tieltä on evakuoitu eniten ihmisiä sitten maan sisällissodan. Televisiokanava ABC kertoo, että evakuoitujen määrä on kasvanut jo 900 000:een. Uutiskanava CNN:n mukaan evakuointimääräykset koskevat jo lähes miljoonaa alueen asukasta.

Yksittäisiä paloja on tiettävästi Etelä-Kalifornian alueella jo ainakin kuusitoista, ja arviolta yli satatuhatta hehtaaria on palanut.

Toistatuhatta rakennusta on palanut maan tasalle ja jopa 60 000 on yhä vaarassa palaa.

Viranomaisten mukaan sää on kuitenkin muuttumassa ja liekkejä lietsoneet kuumat Santa Ana -tuulet hieman laantumassa. Tämän pitäisi helpottaa palomiesten työtä, sillä ilma-aluksia voidaan käyttää tehokkaammin sammutustyössä, kun tuuli ei enää haittaa lentämistä.

Palot sulkevat teollisuustuotantoa

Viranomaiset varoittavat kuitenkin, että vaikka sää muuttuisikin suotuisaksi, niin palojen sammuttamiseen menee viikkoja.

Pahimmalla alueella eli San Diegon kaupungin ympäristössä jo ainakin 15 000 ihmistä on majoittunut jalkapallostadionille ja parikymmentä muuta suojaa on täyttymässä.

Rajut palot sulkevat myös alueen teollisuustuotantoa. Tähän mennessä ainakin japanilaiset teknologiayhtiöt Sony ja Kyocera ovat keskeyttäneet tuotantonsa joko kokonaan tai vähentäneet sitä merkittävästi San Diegossa palojen vuoksi.

Sonylla on alueella tietokoneita valmistava tehdas ja pääkonttoriin kuuluva toimisto. Kyoceralla on puolestaan siruja pakkaava tuotantolaitos. Tehtailla työskentelee kaikkiaan yli 2000 ihmistä.

Tuotantotilat eivät ole yhtiöiden mukaan vaurioituneet palossa eikä kukaan ole loukkaantunut.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat