Lähes kaikki ikäkuljettajat uusivat ajokorttinsa

Kortista luopumassa olevat iäkkäät ilmoittavat jatkajia useammin terveydelliset syyt päätöksensä perusteeksi. Ajamisen jatkamista taas perustellaan useimmiten päivittäisen asioinnin tarpeella.

Kahdeksan kymmenestä 70-74-vuotiaasta kuljettajasta uusii ajokorttinsa.

Miehet uusivat korttinsa naisia huomattavasti useammin. Miehille ajaminen tuntuu olevan itsestään selvää, kunnes fyysisen kunnon heikkeneminen pakottaa heidät miettimään vaihtoehtoja autoilulle. Naisille ajamisen jatkaminen ei sen sijaan ole yhtä selvää.

Kaupungissa asuvat naiset uusivat ajokorttiaan harvemmin kuin haja-asutusalueilla asuvat. Ruotsinkieliset naiset uusivat puolestaan korttinsa suomenkielisiä useammin, asuinpaikasta riippumatta. Tutkimuksen mukaan naisilla tärkein ajokortin uusimista ennustava tekijä on edellisen vuoden ajohistoria ja auton käytön tarve. Ajokortista luovutaan, jos ajaminen on jo lopetettu.

Kortista luopumassa olevat iäkkäät ilmoittavat jatkajia useammin terveydelliset syyt päätöksensä perusteeksi. Lisäksi ajamisen kalleus ja vaikeudet liikenteessä vaikuttivat ajokortista luopumiseen. Ajamisen jatkamista taas perustellaan useimmiten päivittäisen asioinnin tarpeella.

Tiedot käyvät ilmi Liikenneturvan, Helsingin yliopiston ja Ajoneuvohallintokeskuksen tekemästä tutkimuksesta.

Lue myös:

    Uusimmat