Lähes 4000 vuoden tuomion saanut vapaalle Espanjassa

Espanja ilmoitti tiistaina vapauttavansa separatistijärjestö Etan vangitun jäsenen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vaati maanantaina naisen vapauttamista.

Ines del Rio Prada, 55, tuomittiin vuonna 1987 terrorismista yhteensä 3838 vuodeksi vankeuteen.

Hänet olisi pitänyt vapauttaa jo vuonna 2008, sillä hän oli ansainnut tuomion lievennystä työskentelemällä vankilassa.

Espanja sovelsi häneen kuitenkin käytäntöä, jossa tuomion lievennys laskettiin todellisesta tuomiosta eikä 30 vuoden maksimirangaistuksesta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös saattaa johtaa yli 50 muun Eta-vangin vapauttamiseen.

Baskialueiden itsenäistymistä ajava Eta ilmoitti kaksi vuotta sitten lopettavansa aseellisen taistelun.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat